Kun emäntä fleecetossut osti

Koirilleen nimittäin.

En lähtökohtaisesti ole järin innostunut koirien pukemisesta, mutta viime syksynä kyllästyin jatkuvasti märkinä lenkiltä kotiutuviin rapareiskoihin, joten hankin niille sademanttelit, ja tämän talven lumimäärä ja pakkaslukemat puolestaan saivat minut taivutettua myös fleecetossujen kotiuttamiseen. Pieniä, aristokraattisia varpaita pureva pakkanen on pakostakin ajoittain typistänyt lenkit minimiin, ja kun koirat ovat tottuneet liikkumaan paljon ja vauhdilla, alkaa riiviöenergia pakkautua yllättävän nopeasti ja purkautua varsinkin pojilla yllättävän ärsyttävästi.

Palttoot saivat aikanaan kohtalaisen nuivan vastaanoton: Sagan naamasta suorastaan loisti sen eriävä mielipide, jota tiukasti niskaan vedetyt korvat ja kintereitä kohti painunut häntä eivät jättäneet epäselviksi. Brandy puolestaan oli niin ahdistunut kroppaansa kuristavasta korsetista, ettei kyennyt edes koipeaan nostamaan vaan marssi tönkköjäykkänä muiden perässä ja nöyrtyi lopulta kyykkypissalle - camelbootsmiehet eivät näet takkia tarvitse. Niinpä epäilinkin jo etukäteen, etteivät ainakaan soopelit olisi järin ihastuneita tähän uusimpaan ideaani.


Eräänä ei-niin-kylmänä, mutta sitäkin lumisempana päivänä tossutilaukseni ilmestyy postilootaan. Ensimmäiseksi mannekiiniksi arvon Brandymanin, ja heti, kun olen onnistunut keplottelemaan ensimmäisen tossun jalkaan, saamme ihastellen todistaa, kuinka hienosti jätkältä taipuu cancan sen heittäessä kolme kierrosta keittiön ympäri vimmatusti oikeaa etutassuaan vispaten.

Okei, tämä selvästi vaatii paljon aikaa ja pitkää pinnaa, eikä minulla juuri töistä kotiuduttuani ole kumpaakaan, joten siirretäänpä tossusatsin koeajo suosiolla parempaan ajankohtaan.

Aikalisän jälkeen uusi yritys, tällä kertaa nappaan tukevaan otteeseen pahaa-aavistamattoman Sagan, joka rötköttääkin sylissäni tyytyväisenä niin kauan, että saan viritettyä tossun joka tassuun. Arvon ladyn ensimmäiset askelet uusilla menopeleillään... noh, sanotaan vaikka, ettei se kompastuisi kynnyksiin eikä mihinkään muuhunkaan puolta metriä matalampaan esteeseen. Saga tepastelee kunniakierroksensa Brandyä tyylikkäämmin, mutta osakseni saamistani mulkaisuista saatan vaivatta päätellä, etten varsinaisesti ole suosiossa tänä nimenomaisena hetkenä.

Urheiluhenkeni ei enää riitä siihen, että edes yrittäisin taituroida töppöset Magnuksen levottomiin jalkoihin, vaan säästän sen tossujen testaamisen tositilanteeseen eli iltalenkkiin, mikäli talomme ei ehdi hautautua kokonaan lumen alle ennen sitä.


Joitakin tunteja myöhemmin...

Tsekataanpa sääolosuhteet: -11 astetta pakkasta ja leikkisä lumipyry. Toivottavasti osaan kiristää tossut tarpeeksi tiukalle, koirat eivät tasan varmasti auttaisi etsimään niitä umpihangesta.

Yhden välinpitämättömän, yhden vastahakoisen ja yhden touhukkaan sheltin sarjatossutus osoittautuu hitaaksi ja hankalaksi operaatioksi. Brandy vaihtaa tanssilajin klassiseen balettiin ja ojentelee töppösten pakottamia jalkojaan mahtavin kaarin. Magnus puolestaan hankkiutuu hyvää vauhtia eroon ensimmäisestä tossusta sillä aikaa, kun minä yritän epätoivoisesti saada seuraavaa tassua sujautettua töppöseen. Muutaman ärränpärähdyksen jälkeen kaikilla on vihdoin tossut ja minulla hirmuinen hiki.

No niin, päällysvaatteet niskaan, ovi auki ja uraa!

Kas, ihmeiden aika ei olekaan ohi: Brandy mennä porskuttaa äijänä häntä tötteröllä, eikä näytä huomaavan koko tossuja. Magnusta etutöppöset kiusaavat aluksi, mutta eihän se jaksa niitä kauan murehtia vaan rynnistää reippaasti eteenpäin. Saga sen sijaan esittää marttyyriä muidenkin puolesta - olen pukenut pohjavillattomalle ladylle myös takin, joten sen ulkoilukokemus on täydellisesti pilattu - ja raahautuu kärsivän näköisenä perässäni, suostuu pissaamaan vasta napakasta käskystä ja tekee senkin mielenosoituksellisesti keskelle jalkakäytävää.

Etenemme olo- ja tossusuhteisiin nähden sujuvasti, mutta sitten tietenkin tapahtuu se, mitä olin pelännytkin: Magnus hypähtää ja sen paljas etutassu vilahtaa.

Voi p*rse. Oliko ihan pakkopakkopakko suorittaa koeajo illan pimeydessä vielä auraamattomalla tiellä?

Mars takaisinpäin etsimään, noh, heinää heinäsuovasta. Mikä on todennäköisyys sille, että löydän pimeässä viidensadan metrin matkalta hankeen hukkuneen yksinäisen fleecetossun? Häviävän pieni, mutta onnistunpa siltikin potkaisemaan jo menetetyksi julistamani töppösen esiin lumen alta. Wohoo! Tuuletustani hillitsee autonsa ikkunoita raaputtava mies, joka katsoo hitaasti, kun seurueemme tallustaa hänen ohitseen kolmannen kerran viiden minuutin aikana. Hänelle ei kannattane edes yrittää intoilla illan operaatiosta ja sen riemuvoittojen sarjasta.



Seuraavan päivän vapaiden harjoitusten aikana on Sagan vuoro kadottaa tossu, jota etsiessämme Brandykin hukkaa yhden omistaan. Ensiksi mainitun löydämme, jälkimmäistä jäämme kaipaamaan.

Tämä ei ole lelumainos

Luulenpa, että useat lemmikkieläintarvikkeita myyvät verkkokauppiaat siunaavat mielessään sitä päivää, jolloin eräs Finskin kone lennähti Kööpenhaminasta Helsinkiin kyydissään eräs pieni musta karvapallo ja sen uusi ja vielä onnellisen tietämätön omistaja. Talouteemme hankittujen koiranlelujen määrä on nimittäin viisisataakertaistunut viimeisen puolen vuoden aikana, ja tämä suuntaus on jatkuva: osa leluista on jo jouduttu saattamaan Ämmässuon lepoon, joten viimeisin tilaus kiikutettiin kotiovellemme perjantaina.

Puruluita koirillani on aina ollut tarjolla, noh, tarpeeksi, mutta lelujen määrä oli aikaisemmin kovin rajallinen. Magnuksen kotiuduttua meille kuitenkin syntyi akuutti lelutarve, sillä reippaan metsälenkin, kotitöihin osallistumisen, Sagan ärsyttämisen ja Brandyn kanssa painimisen jälkeen juniorilla on edelleen energiaa, joka olisi suotavaa saada kanavoitua oikein silloinkin, kun itselläni ei ole aikaa kahdenkeskiseen aivojumppatuokioon. Tässä kohtaa kuvaan astuvat (aktivointi)lelut, joista tietysti koko trio on saanut osansa.

Sagalle kaikkein sopivimmiksi ovat osoittautuneet Nina Ottossonin Dog Pyramid ja ja Dog Dizzy, joiden toimintaperiaate on simppeli, mutta toivottuun lopputulokseen pääseminen kohtalaisen haastavaa. Molemmat myös ovat rakenteeltaan sagankestäviä, mitä useimmat lelut eivät ole: minua ketuttaa vieläkin erään Molecule-pallon kohtalo... Hankalasti pyöriteltävän muotonsa ja säädettävän syöttöaukkonsa ansiosta se oli pojille kerrassaan oivallinen, mutta Saga päätti jälleen kerran mennä siitä, missä aitaa ei ole ollenkaan, ja irrotti tyynesti koko syöttöaukkomekanismin pallon rungosta - ja se oli sentään kiinnitetty kolmella ruuvilla! - joten palloparan elinikä taisi jäädä muutamaan tuntiin... Yritin vielä liittää osat toisiinsa, mutta elvytysyritykset eivät sitä enää pelastaneet. Rest in pieces.

Brandy puuhastelee maltillisesti kaikkien lelujen parissa: se on yhtä onnellinen paiskoessaan Pyramidia, vieritellessään puuhapalloa tai imeskellessään Kongia - pääasia, että palkintona on syötävää. Brandy ei myöskään ole tähän mennessä tuhonnut ainuttakaan lelua, ellei muutamille pehmoille suoritettuja häntä- tai korva-amputaatioita oteta huomioon. Toisaalta erinäiset muut kohteet ovat tämän sällin hampaissa muuttaneet muotoaan, mutta kyseisiä tapauksia ei parane muistella ilman sopivaa verenpainelääkitystä.

Magnuksen suosikkeja puolestaan ovat kumiset, "suuhun sopivat" lelut, jotka tarjoavat suoran nenäyhteyden sisältämiinsä herkkuihin - tällaiset viihdyttävät Manua tyhjinäkin, se tykkää heitellä niitä ja riemastuu, kun kumi ponnahtaa lattiasta ennalta-arvaamattomaan suuntaan saaden viikarin syöksymään täpinöissään peräänsä. Myös vinkupehmot ovat Magnuksen lemppareita, ja niiden määrätietoinen ja lakkaamaton vinguttaminen paitsi raastaa hermoja, myös lohduttaa tiedolla siitä, ettei eräs kekseliäs pikkukoira ole ainakaan luvattomissa puuhissa... Kärsivällisyyttä vaativat lelut eivät sen sijaan ainakaan toistaiseksi ole Magnuksen juttu: jos Pyramidista ei parin ensimmäisen töytäisyn jälkeen tipahda nannaa (kuten yleensä ei tapahdu), saa mokoma pönikkä jäädä omaan arvoonsa.

Viime päivinä näillä leveysasteilla on taas ollut rapsakat -18 astetta viileetä, ja kun tähän vielä lisätään leuto tuulahdus (arviolta 107 km/h ;D), on ulkoilu rajoittunut lyhyisiin pissapyrähdyksiin (töppöset on jo tilattu Marjan tossutehtaalta, toim. huom.) ja meno ja meininki sisätiloissa sitten sen mukaista... Koko leluarsenaali on siis ollut ahkerassa käytössä, mutta minusta tuntuu, ettei niitä sittenkään ole vielä(kään) tarpeeksi, joten otan mielelläni vastaan vinkkejä sopivan haasteellisista ja kestävistä (paino jälkimmäisellä sanalla) leluista. Lisäksi niiden tulisi olla sellaisia, joilla koirat voivat turvallisesti leikkiä itsekseen ja mahdollisesti myös silloin, kun ovat keskenään kotona, joten esimerkiksi Ottossonin pelit, joissa on paljon pieniä osia, eivät tähän vaativaan tehtävään sovellu.

Ja lopuksi vielä vieno pyyntö jollekulle ihanalle insinöörille: kehitäthän mahdollisimman pian sheltille soveltuvan juoksupyörän, johon saisi liitettyä sähkögeneraattorin. Ainakin tämän huushollin puolesta paikallinen kiskurisähköyhtiö saisi sen jälkeen jäädä nuoleskelemaan näppejään, kun ikioma Energizerimme kirmaisi päivittäin kevyen kuuden tunnin hölkkäharjoituksen pyörässään tuottaen valoa ja virtaa koko lukaaliin.

Hei, me blogataan!

Uuden vuosikymmenen kunniaksi kotisivuni saivat uuden ulkoasun, ja samassa rytäkässä päätin vihdoin avata oman blogin, jonka tulevasta päivitystiheydestä tosin olen jo etukäteen hieman huolissani... Toisaalta meillä on kieltämättä ollut huomattavasti enemmän koira-aiheista äksöniä sen jälkeen, kun Danish Dynamite liittyi joukkoon elokuussa 2009, mutta aikaa tietokoneen ääressä istuskeluun ja tapahtumista raportointiin on puolestaan ollut ratkaisevasti vähemmän.

Elämämme onkin nykyään kovin Magnus-painotteista, sillä juniorin lähettyvillä ja ansiosta tapahtuu jatkuvasti jotakin: ne, jotka tuntevat Manun, tietänevät, mitä tarkoitan, ja ne, jotka eivät vielä ole tutustuneet tähän tapaukseen, saanevat jonkinlaisen käsityksen asiasta tulevien päivitysten myötä. =) Ja mitä tulee tämän koiran energian määrään: noh, Magnuksen kannattaisi ehkä hakea erään nimeltä mainitsemattoman paristonvalmistajan maskotin paikkaa, se vaaleanpunainen pupuhan onkin jo sou lääst siison. ;D

Yhteensä shelttejä on kotona kolme, joista vanhin Saga on 5-vuotiaana jo "valmis" koira, joka toimii kuin ajatus (en tosin ajattele riepottelevani kaikkia vastaantulevia koiria yhtä usein kuin Saga olisi tätä ajatusta toteuttamassa) eikä mainittavammin enää aiheuta tavallisessa arkielämässä mitään uutiskynnystä ylittävää (olisikohan nyt oiva hetki koputtaa puuta?). Toivottavasti kuitenkin saisin taas tänä vuonna hehkuttaa arvon ladyn näyttelytuloksia, kenties jopa sitä himoittua vimppaa sinivalkoista ruusuketta... *haaveilee*

Nuoriso-osastoa edustavasta Brandystä puolestaan on yhtäkkiä sukeutunut varsin salonkikelpoinen kotiotus, joka ottaa kotosalla rennosti ja änkee mahdollisimman usein halittavaksi, mutta ulkoillessa se sitten laittaakin murkku/äijä/Euroopan omistaja -vaihteen silmään, pyrkii kukkoilemaan vastaantulijoille ja on valmis pistämään painiottelun pystyyn pienimmästäkin ärsykkeestä. Murrosikä tuntuukin vaurioittaneen sekä Bränän kuuloa että muistia - jannu ei välillä meinaa millään kuulla kutsuhuutojani, ja jos sattuukin kuulemaan, ei sitten yhtään muista, kuka se sellainen Brandy oikein on - mutta uskon ja toivon, että nämä viat korjautuvat ajan myötä ja machosta tulee taas rento ja retee nuorimies.

Tältä pohjalta lähdetään - welcome aboard!