En lähtökohtaisesti ole järin innostunut koirien pukemisesta, mutta viime syksynä kyllästyin jatkuvasti märkinä lenkiltä kotiutuviin rapareiskoihin, joten hankin niille sademanttelit, ja tämän talven lumimäärä ja pakkaslukemat puolestaan saivat minut taivutettua myös fleecetossujen kotiuttamiseen. Pieniä, aristokraattisia varpaita pureva pakkanen on pakostakin ajoittain typistänyt lenkit minimiin, ja kun koirat ovat tottuneet liikkumaan paljon ja vauhdilla, alkaa riiviöenergia pakkautua yllättävän nopeasti ja purkautua varsinkin pojilla yllättävän ärsyttävästi.
Palttoot saivat aikanaan kohtalaisen nuivan vastaanoton: Sagan naamasta suorastaan loisti sen eriävä mielipide, jota tiukasti niskaan vedetyt korvat ja kintereitä kohti painunut häntä eivät jättäneet epäselviksi. Brandy puolestaan oli niin ahdistunut kroppaansa kuristavasta korsetista, ettei kyennyt edes koipeaan nostamaan vaan marssi tönkköjäykkänä muiden perässä ja nöyrtyi lopulta kyykkypissalle - camelbootsmiehet eivät näet takkia tarvitse. Niinpä epäilinkin jo etukäteen, etteivät ainakaan soopelit olisi järin ihastuneita tähän uusimpaan ideaani.
Eräänä ei-niin-kylmänä, mutta sitäkin lumisempana päivänä tossutilaukseni ilmestyy postilootaan. Ensimmäiseksi mannekiiniksi arvon Brandymanin, ja heti, kun olen onnistunut keplottelemaan ensimmäisen tossun jalkaan, saamme ihastellen todistaa, kuinka hienosti jätkältä taipuu cancan sen heittäessä kolme kierrosta keittiön ympäri vimmatusti oikeaa etutassuaan vispaten.
Okei, tämä selvästi vaatii paljon aikaa ja pitkää pinnaa, eikä minulla juuri töistä kotiuduttuani ole kumpaakaan, joten siirretäänpä tossusatsin koeajo suosiolla parempaan ajankohtaan.
Aikalisän jälkeen uusi yritys, tällä kertaa nappaan tukevaan otteeseen pahaa-aavistamattoman Sagan, joka rötköttääkin sylissäni tyytyväisenä niin kauan, että saan viritettyä tossun joka tassuun. Arvon ladyn ensimmäiset askelet uusilla menopeleillään... noh, sanotaan vaikka, ettei se kompastuisi kynnyksiin eikä mihinkään muuhunkaan puolta metriä matalampaan esteeseen. Saga tepastelee kunniakierroksensa Brandyä tyylikkäämmin, mutta osakseni saamistani mulkaisuista saatan vaivatta päätellä, etten varsinaisesti ole suosiossa tänä nimenomaisena hetkenä.
Urheiluhenkeni ei enää riitä siihen, että edes yrittäisin taituroida töppöset Magnuksen levottomiin jalkoihin, vaan säästän sen tossujen testaamisen tositilanteeseen eli iltalenkkiin, mikäli talomme ei ehdi hautautua kokonaan lumen alle ennen sitä.
Joitakin tunteja myöhemmin...
Tsekataanpa sääolosuhteet: -11 astetta pakkasta ja leikkisä lumipyry. Toivottavasti osaan kiristää tossut tarpeeksi tiukalle, koirat eivät tasan varmasti auttaisi etsimään niitä umpihangesta.
Yhden välinpitämättömän, yhden vastahakoisen ja yhden touhukkaan sheltin sarjatossutus osoittautuu hitaaksi ja hankalaksi operaatioksi. Brandy vaihtaa tanssilajin klassiseen balettiin ja ojentelee töppösten pakottamia jalkojaan mahtavin kaarin. Magnus puolestaan hankkiutuu hyvää vauhtia eroon ensimmäisestä tossusta sillä aikaa, kun minä yritän epätoivoisesti saada seuraavaa tassua sujautettua töppöseen. Muutaman ärränpärähdyksen jälkeen kaikilla on vihdoin tossut ja minulla hirmuinen hiki.
No niin, päällysvaatteet niskaan, ovi auki ja uraa!
Kas, ihmeiden aika ei olekaan ohi: Brandy mennä porskuttaa äijänä häntä tötteröllä, eikä näytä huomaavan koko tossuja. Magnusta etutöppöset kiusaavat aluksi, mutta eihän se jaksa niitä kauan murehtia vaan rynnistää reippaasti eteenpäin. Saga sen sijaan esittää marttyyriä muidenkin puolesta - olen pukenut pohjavillattomalle ladylle myös takin, joten sen ulkoilukokemus on täydellisesti pilattu - ja raahautuu kärsivän näköisenä perässäni, suostuu pissaamaan vasta napakasta käskystä ja tekee senkin mielenosoituksellisesti keskelle jalkakäytävää.
Etenemme olo- ja tossusuhteisiin nähden sujuvasti, mutta sitten tietenkin tapahtuu se, mitä olin pelännytkin: Magnus hypähtää ja sen paljas etutassu vilahtaa.
Voi p*rse. Oliko ihan pakkopakkopakko suorittaa koeajo illan pimeydessä vielä auraamattomalla tiellä?
Mars takaisinpäin etsimään, noh, heinää heinäsuovasta. Mikä on todennäköisyys sille, että löydän pimeässä viidensadan metrin matkalta hankeen hukkuneen yksinäisen fleecetossun? Häviävän pieni, mutta onnistunpa siltikin potkaisemaan jo menetetyksi julistamani töppösen esiin lumen alta. Wohoo! Tuuletustani hillitsee autonsa ikkunoita raaputtava mies, joka katsoo hitaasti, kun seurueemme tallustaa hänen ohitseen kolmannen kerran viiden minuutin aikana. Hänelle ei kannattane edes yrittää intoilla illan operaatiosta ja sen riemuvoittojen sarjasta.
Seuraavan päivän vapaiden harjoitusten aikana on Sagan vuoro kadottaa tossu, jota etsiessämme Brandykin hukkaa yhden omistaan. Ensiksi mainitun löydämme, jälkimmäistä jäämme kaipaamaan.
Ihana kirjotus ja hyvällä tavalla kirjoitettu! :)
VastaaPoista