keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Vaatiihan miehiä taistelukin, saati sorsanmetsästys

Miestappioilta sentään vältyttiin, mutta muuten viime viikko oli suorastaan eräästä tarkemmin määrittelemättömästä hännän alla sijaitsevasta paikasta.

Vielä lauantaina Magnus on oma ärrrsyttävä touhukas itsensä, mutta sunnuntaiaamuna herra ei halua edes nousta tervehtimään minua, ja pian se jo alkaakin laatoittaa lattioitamme vatsansa sisällöllä. Nesteytän vaisua tanskalaista sokeri-suolaliuoksella, mutta antamastani pahoinvointilääkkeestä huolimatta jokainen nielty pisara roiskahtaa pian paineella paluusuuntaan. Normaalisti en kiikuta koiriani eläinlääkärin ihmeteltäviksi kovin hätäisesti, mutta jatkettuani turha(uttava)a taisteluani oksua vastaan koko illan ja yön olen erinomaisen valmis poikkeamaan periaatteistani.

Maanantaiaamuna soitan Kai Skutnabbin vastaanotolle ja saan Magnukselle ylimääräisen ajan puoli yhdeksitoista. Pakkaan jo kovin kuivuneen pikkukoiran hyvissä ajoin autoon, ihmettelen hetken Almeran viereen ilmestynyttä kumisuikaletta, loikkaan ratin taakse ja lähden matkaan, joka kuitenkin päättyy jo muutaman metrin jälkeen auton kovaääniseen vaikerrukseen. Singahdan tutkimaan tilannetta ja ehdin parahiksi todistamaan, kuinka vasen eturengas tyhjenee muutamassa sekunnissa.

Mitä **ttua?!?

Pikapanikoinnin jälkeen soitan taksin, jonka kuljettajaparka saa kuunnella tuohtunutta ja monisanaista vuodatustani japanilaisista perheautoista ja vuosi sitten hankituista nokialaisista laaturenkaista. Hänen onnekseen matkaa on vain 16 kilometriä.

Vuorokaudessa kilon verran laihtunut Magnus laitetaan vastaanotolla hetkeksi tiputukseen ennen kuin eläinlääkäri aloittaa tarkemmat tutkimukset. Vatsaontelosta löytyy palpoimalla möykky, ja röntgenkuva vahvistaa löydöksen: ohutsuolessa on jotain ylimääräistä, jonka epäilen pitkulaisen muodon ja höttöisen rakenteen perusteella olevan Brandyn karvaa - Manulle on pentuajoista jäänyt ikävä tapa roikkua kaverin hännässä, joka on siksi ollut viimeisen puolentoista vuoden ajan surkean karvaton. Eläinlääkärin mielestä saatan hyvinkin olla oikeassa, missä ei sinänsä olisi mitään uutta.

Magnukseen valutetaan puoli litraa nestettä, perään tuikataan pahoinvointilääkettä ja antibioottia, ja lopuksi sille tarjoillaan parafiiniöljypaukku, minkä jälkeen meidät lähetetään kotiin jatkamaan tehohoitoa nesteytyksen, ravitsemisen, öljyämisen ja antibioottikuurin muodossa. Nyt vesi ja väkisin suostutellen syöttämäni Nutri-Plus -geeli sentään pysyvät sisällä, mutta siitä huolimatta Manupienen vointi ei kohene toivomallani tavalla.

Illalla selviää, että Almerasta on katkennut etujousi, joka puhkaisi renkaan ja jonka suojusta olin ennen lähtöäni äimistellyt. Toisaalta on lähes pelottavaa, että seisovan auton jouset voivat varoittamatta poksahtaa, mutta toisaalta oli jokseenkin onnekasta, ettei mokoma vieteri vinksahtanut vaikkapa moottoritiellä, jolloin ajaminen olisi saattanut sujuvasti muuttua matkustamiseksi ja etenemissuunta varsin sattumanvaraiseksi.

Tiistaiaamuna otan huolissani valvomani yön jälkeen jälleen yhteyttä Skutin vastaanotolle, ja Magnus kutsutaan uudelleen nesteytettäväksi ja kontrolliin. Röntgenkuva paljastaa, että tukos on lähtenyt parafiinin pluikastamana jatkamaan matkaansa, joten hoitoa päätetään jatkaa samaan malliin. Tiputuksessa ollessaan Manustin piristyykin jo hieman ja alkaa tuttuun tapaansa skannata ympäristöään.

Kotona Danskeman vastustaa hoitotoimenpiteitäni kaikin mahdollisin keinoin - vain parafiiniöljyn heikoimmillaankin itsepäinen tanskalainen suostuu vapaaehtoisesti nielemään. En olisi uskonut, että joudun tuollaista ahmattia ikinä pakottamalla syöttämään, mutta nyt muutamasta huolellisesti turvotetusta kuivamuonanappulastakin käydään melkoinen tahtojen taisto. Lääkärin mielestä masuun olisi kuitenkin hyvä saada hieman tavaraa, joten valitettavasti potilaan mielipidettä aiheesta ei kysytä.

Keskiviikkoaamuna ilmoitan vastaanotolle, ettei Magnuksen olotila ole edelleenkään ratkaisevasti muuttunut, minkä jälkeen lähden taas näyttämään apaattista otustani tohtorille. Kolmannesta lähikuvasta huomataan, että möykky on viimeisen vuorokauden aikana liikkunut vain muutaman sentin eteenpäin, ja lisäksi sen toinen pää on muuttunut pallomaiseksi. Kenties Manun röntgenhuoneen lattialle levittämän limaisen vatsahapponäytteen kannustamana eläinlääkäri suosittelee leikkausta, ja vaikka sen ajatteleminenkin jostain syystä ahdistaa minua suhteettoman paljon, vaihtoehdot taitavat olla vähissä.

Magnus jää siis operoitavaksi, ja minut passitetaan kotiin lepäämään - tohtori muotoilee hienovaraisesti minun näyttävän hieman väsyneeltä, vaikka tiedän itsekin muistuttavani zombin ja variksenpelättimen rakkauden hedelmää. Ajellessani halki Jokikunnan kauniin maalaismaiseman mietin, pitäisikö kurkussani oleva pala nielaista vai rykäistä välittömästi syliin.

Leikkaus sujuu sukkelasti, ja tukokseksi paljastuu pienen pehmolelusorsan pää, joka on ollut masussa marraskuun lopusta lähtien - Magnus sai kyseisen lelun Sillamäessä Marjukalta valioitumislahjaksi, ja Saga teurasti sen jo samana iltana. Tuo halvatun kangaspussukka olisi voinut mahalaukussa viettämiensä tasan kuuden viikon aikana vain jatkaa matkaansa, mutta ehei, se on ensin kerännyt täytteekseen tukon Brandyn karvoja - kissat, pöllöt ja kenties jotkin muutkin fiksusti suunnitellut eläimet oksentavat nielemänsä karvapallot, mutta koirat selvästikään eivät - ja lähtenyt vasta sitten seikkailemaan suolistoon tunnetuin seurauksin.

Laskua maksaessani tohtori toteaa koirani käyneen minulle tällä viikolla kalliiksi. Myönnän, että siltähän tuo saattaisi köyhästä tuntua perjantain palkkapäivä ajoittuu tässä kuussa harvinaisen sopivasti.

Kun tulppa on poissa, alkaa melkoisen karskilla odöörillä varustettu parafiiniöljy valua Magnuksen läpi. Kotona pesen kakoen lauleskellen tokkuraisen hauvani viikon vanhalta raadolta haisevan hanurin ja peittelen sitten rankkitynnyrin pienen potilaan lepäämään kylpyhuoneen lämpimälle lattialle.

Alkuillasta Manunen käy pihalla urhoollisesti nostamassa koipeaan, vaikkei ole pysyä neljälläkään tassulla pystyssä. Muuten se köllöttää kiltisti aloillaan, mutta silmät alkavat jo hiljalleen kiilua siihen tyyliin, että herra aikoo ihan pian keksiä itselleen jotain tekemistä.

Valmistaudun vahtimaan toipilasta vielä yhden - eli neljännen - yön, kuten jouduin tekemään Sagan steriloinnin jälkeen, mutta Magnuspa onkin saanut leikkauksen jälkeen sen verran tömäkät tujaukset kahtakin eri kipulääkettä, että yö vietetään varsin rauhallisesti. Aamulla jannu alkaa kirkkaina kiiltävin silmin kerjätä osinkoa aamiaisestani.

Danish Dynamite is back.