Kangasniemi 10.6.2012 - Musta aurinko nousee

Alkuperäiseen sotastrategiaani Kangasniemen kansallinen koitos oli kirjattu halpamaiseksi harakirikseni viimeiseksi oljenkorrekseni Magnuksen valioittamisoperaatiossa, mutta persaustani puristanut pelkokerroin on jo poistunut päiväjärjestyksestä, kun suhailen sateiseksi povatun sunnuntain aamuna Etelä-Savon sydämeen. Paikallisen urheilukeskuksen viheriölle on suomalaisesta shelttikannasta ilmoitettu kahdenkymmenenseitsemän otuksen otos esiteltäväksi rotua kasvattavalle Reijo Tuoviselle.

Dallas kilpailee ainoana urospentuna, joten kiikutan sen suoraan puiselle pulpetille, jonka joku lähiseudun isännistä lienee omin pikku kätösin nikkaroinut. Hermosauhuja imeksiessään tuomari silmäilee Pullaa arvioivasti ja kehuu sitten, kuinka sieviksi mamma onkaan siistinyt sen varpaat - mukavaa, että tunnollisen tuunaukseni tulos miellyttää, samanlaisia trimmaustaidonnäytteitä on tulossa tänään estradille enemmänkin. Viimeistä kertaa vauvailevat varpulit Dee-Man katsotaan kunniapalkinnon arvoiseksi, ja koska ainut narttupenneli ei uskaltaudu kehään, on jannu tuomittava rotunsa parhaaksi pennuksi.

Uskonnollisista, poliittisista tai mahdollisesti maantieteellisistä syistä näihin kesäkarkeloihin on ilmoitettu vain neljä urosta, joista yksi tepastelee jo taisteluasemissa kehän laidalla kolmen juniorin kisaillessa keskenään. Osanottajakadon perusteet saattavat olla myös periaatteellisia: tämä tuomari on tunnettu hirtehisestä habituksestaan vaativasta maustaan, eikä tänään esiintyvä junnujantteritrio täytä hänen toiveitaan.

Ensimmäisen kerran vuosikkaana herra Tuovisen tavannut ja sertifikaattimuotoisen shokkiyllätyksen silloin järjestänyt Magnus on valmis rehvakkaaseen revanssiin. Tuomari tutkii pihtiotteesta pahastuneena kiemurtelevan komeljanttarin kalustoa tarmokkaasti, mutta nuoren kapinallisen nipistäessä suunsa astetta sisukkaammin suppuun jää hammaspuutos harmillisesti jälleen huomaamatta.

Kookas kehä suorastaan maanittelee mahdotonta Manunaattoria kaahaamaan, ja tehokkaan tykityksen päätyttyä tuomarikin ihmettelee, mihin sillä oikein on kiire. Totean turreni olevan liikkeellä yhden pysähdyksen taktiikalla menevä mies, ja setä epäilee koiran olevan samanlainen kuin emäntänsäkin. En myönnä mitään.

Valehtelisin, jos väittäisin ällistyväni siitä, että Magnus ylennetään yksimielisesti päivän parhaaksi urokseksi - selkärangaton sertinsieppaussuunnitelmani olisi siis tarvittaessa toiminut kuin junan vessa. Pienet sille.

Ehtikö kukaan nähdä tämän koiran rekisterinumeroa?

Tuovinen myhäilee fiksujen jääneen kotiin, kun viidestä ilmoitetusta junnunartusta kehään kipaisee vain kolme. Heinäkuussa toteutettavaa Baltian turneeta varten koeajan Meela-manulaisen, joka Joensuusta kantautuneiden huhujen mukaan on sekä menovaihteensa että kehäkäytöksensä perusteella helposti tunnistettavissa isänsä tyttäreksi. Pöydällä pönöttäessään Melmeröinen vilkuilee viehättävän väheksyvästi tuomaria, joka pahoittelee pikkuneidin esiintyvän varsin vähäisessä ja väriltään epäpuhtaassa turkissa. Kerron tukan kuosin olevan tämän kesän kuumimmasta bikinimallistosta ja vakuutan värin parantuvan iän myötä, mihin herra tirehtööri tuumaa suhtautuvansa skeptisesti: eihän neekeristäkään tummahipiäisestäkään tule vanhemmiten valkoihoista. Mutustelen huultani ollakseni lisäämättä mitään etnisesti epäkorrektia ja uhkaan tuoda koiran uudelleen näytille, kun se on taas vaihtanut ylleen sinisen iltaeleganssin, mitä kokenut koiraharrastaja ei ilmeisen tukehtumisvaaran vuoksi aio odotella henkeään pidätellen.

Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.

Liikkuessaan Melmeröinen hypähtelee hilpeänä, mutta malttaa ennakkovaroituksista poiketen kirmata vieraan tädin kanssa kohkaamatta ja komentelematta. Eloisa elehdintä huvittaa Tuovista, joka tuumaa pirteän pikkukoiran käyttäytyvän kuin ensimmäistä kertaa laitumelle laskettu varsa ja kertoo sitten mieleensä muistuvan hauskan tarinan kukista ja mehiläisistä omasta nuoresta saksanpaimentimestaan ja ampiaisesta. Mainostauon päätyttyä esitän merlehyrrälle sirkustemppuja saadakseni sen keskittymään umpityl-s-ä-ä-ä-ä-än poseeraamiseen, ja kykkimiseen kypsähtänyt raikulityttö rankataankin lopulta kilpakumppaneidensa tavoin erinomaiseksi.

Kilpailuluokassa Miss M etenee edustavasti, kun tuomari yhtäkkiä tiedustelee, onko koiran häntä koulutettu. Minulla ei ole hätäisintäkään havaintoa Meemin peräpropellin positiosta, joten joudun aprikoimaan, miten kompahtavaan kysymykseen kannattaisi suhtautua. Ilmoittaessani liekuttimen olevan luomu Reijo-setä räjähtää huutonauruun - okei, nyt blondi haluaisi ostaa vokaalin.

Pidettyään riittävästi kivaa kustannuksellani Tuovinen tahtoo vielä verrata junnuneitosten liikkeitä meno-paluumallisesti. Edellisen epäilyttävän episodin hämmentämänä hölkkään Meelan perässä edestakaisin ja ansaitsen puolimielettömällä palloilullani läksyttävän luennon vauhdin kasvattaman keskipakoisvoiman epäedullisesta vaikutuksesta koiran raajojen liikeratoihin.

Jos olisin pikkutarkka pilkunpureksija, saattaisin hienotunteisesti huomauttaa, että keskipakoisvoima ilmennee vain tietyissä epäinertiaalisissa koordinaatistoissa, mutta oikein liikkuessaan koiran tulee nopeuden lisääntyessä pyrkiä ohjaamaan raajansa kohti rungon alla olevaa tasapainoviivaa, mitä ei pidä erehtyä ajattelemaan ahtaudeksi. Onneksi olen joviaali yksilö, joten nostan käteni pystyyn virheen merkiksi ja myönnän amatöörimäisen arviointierheeni. Ampukaa minut aamunkoitteessa.

Hajamielisen höperehtimiseni takia tai siitä huolimatta Meela sijoittuu luokassaan toiseksi ja saa kylkiäiseksi SA:n, mihin supliikki setämies otaksuu minun olevan tyytymätön, koska olen arvatenkin tullut tavoittelemaan pääpalkintoja. En myönnä mitään.

Arya "Meela" 13,5 kk / 35 cm

Katsahdettuaan kolmea muuta nuorten luokan neitokaista tuomari tulee tutustumaan pöydällä patsastelevaan Agnekseen ja toteaa, että lähietäisyydelle onkin nyt hiipinyt Hagert, muttei onneksi sentään somali tämä tipsu on selvästi harjoitellut salaa kotona, mutta moittii minun kasvattaneen lyhythäntäiselle nartulleni ison kielen peitelläkseni sen hammaspuutosta. En myönnä mitään.

Apuopetuksen ansiosta osaan tässä vaiheessa jo liikuttaa koiraani ilman vittuilua huomautuksia, mutta nyt Tuovinen intoutuu ylistämään, kuinka hienosti Agnes on opetettu seisomaan pää lapojen päällä, mikä korostaa sen etuosan suoruutta. Ehdotan neidin olevan vain ylpeä ja pystypäinen, mutta herra ylipäätuomarin näkemyksen mukaan sesseni on silmämääräisesti arvioituna suora, vaikka liikkuukin ihmeellisen hyvin. Perustavanlaatuisesta puutteellisuudestaan huolimatta nuorta neitoa armahdetaan erinomaisella laatuarvosanalla.

Kilpailuluokkaan on seulan läpi sinnitellyt kolme kimulia, joita röntgenkatseellaan suurpiirteisesti silmäiltyään hyväntuulinen herrasmies ilmoittaa pitkärunkoiseksi parjaamansa nartun voittavan ja tikkusuoran tulevan toiseksi, SA:t annetaan avokätisesti kaikille. Esitettyäni eriävän mielipiteeni Agneksen etuosan rakenteesta Tuovinen nappaa kiinni ranteestani ja muistuttaa, ettei asiasta kannata väitellä. Nieleskelen painokelvottomia ilmaisuja sitä mukaa kuin niitä mieleeni muiluttautuu ja tyydyn teurastamaan tuon tärkeilevän tyrannin hänet katseellani.

Ainoana valionarttuna esiintyvä Saga ponnahtaa pahaa-aavistamattomana pöydälle eikä ehdi tehdä väistöliikettä Tuovisen napatessa sen pään kouriinsa hämmästellen, miten koirastani on tullut valio: valittelen vahinkoja sattuvan. Tuomarimme ounastelee, ettei silmiään mielenosoituksellisesti muljautteleva lady erityisesti arvosta hänen läheistä läsnäoloaan. En myönnä mitään.

Sageli todetaan sekä yhtä erinomaiseksi kuin aikaisempinakin vuosina että saamiensa sertifikaattien arvoiseksi, ja kun viisi viehättävää veteraaniakin on arvosteltu, parhaan nartun valintaan osallistuu kymmenen kopsakkaa kilpailijatarta. Lauran kanssa riemukkaasti rallaava Meela ja Maijun leikkikaveriksi lykätty Agnes eivät tänään erotu massasta häikäise Reijo-setää, joka kokee kuitenkin välttämättömäksi sijoittaa Saga epävirallisesti viidenneksi. Haavoihin hierottava suola onkin sovelias lohdutuspalkinto.

En ehdi jäädä pohtimaan perseilevän peliliikkeen merkitystä hyppiessäni hakemaan kehän laidalla naisia naurattavan Magnuksen kilvoittelemaan parhaaksi nartuksi valikoitua vetreää veteraanirouvaa vastaan. Kunnioitettavaan viidentoista vuoden ikään ehtineen klassisen kaunottaren tie on edelleen kevyt kulkea, mutta nuoruuden innolla esittäjäänsä vedättävä puolivallattomasti porhaltava testosteronipommi Danskeman korjaa tänään kahden vuoden takaisen vääryyden tililleen valovoimaisen voiton.

Koska tanskalaiseen tyyliin tykästyneellä ja hulvattoman hilpeällä herra Tuovisella on kunnia katsastaa myös päivän paimenkoiraryhmä, päätän poikkeuksellisesti jäädä osallistumaan ryhmäkilpailuun. Kokoomakehässä tuomari tiirailee vuorollaan kunkin koiran liikkeitä, mutta ohittaa Magnuksen luomatta siihen silmäystäkään, joten hienoisesti hermostuen arvuuttelen, eikö mösjöön mooveissa ole mitään nähtävää vai onko sen etenemismetodi jo tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Olen taipuvainen kallistumaan jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

RYP-kehään kaartaessaan Manunaattori on ollut yhdeksän tuntia liikekannalla, mitä ei sen edelleen ihastuttavan itseriittoisesta esiintymisestä pysty päättelemään. Nyt teillä on kuitenkin todennäköisesti toistumaton tilaisuus piirtää permanenttitussilla seinään ISO rasti: tavallisesti liikkuessaan liioitteluun taipuvainen tanskalainen ei enää yritä nousta lentoon, vaan huolehtii vauhtiosastosta vain veeenyyyttämällä askeltaan ennennäkemättömän edistävästi. Olen kuulevinani hyväksyvää huokailua spurtatessamme tuomariaition ohi.

Kun kaikki ryhmän koirat ovat saaneet esitellä liikunnallisia lahjojaan, tuomari valitsee neljä näyttävintä paimentajaa jatkamaan kiristyvää kilpailua, johon kutsutaan myös eräs sietämättömän salskea shetlantilainen. Kun tervuerentyylinen belgianpaimenkoira on niitattu neljänneksi ja australianpaimenkoira kiilannut kolmanneksi, alan toivoa, että toveri Tuovinen tekee viisaan valinnan - haluaisin jo lähteä kotiin.

Tapahtukoon minun tahtoni: nuori nahkacollie voittaa ykkösryhmän, joten sen pienempi ja pitkäpalttoisempi serkkuhurtta suoriutuu kakkossijalle, mikä saa minut taittamaan kotimatkan kärrynpyöriä heitellen tyydyttänee tasapuolisesti kummankin omistajaa. Tällaisen yllätyssektorituloksen takia on melkein kieltämättä kannattanutkin vastaanottaa täyslaidallinen tuovismeja.

Kurvaillessani takaisin etelään kohtaan Kangasniemelle odotetun ukkoskuuron, joka tirauttaa tielle tuossa tuokiossa tulvan pakottaen kaasupoljinta kovistelevat koiranäyttelyharrastajatkin kiireisimmätkin kuljettajat matkaamaan motarilla mateluvauhtia, ja suloisen sääilmiön täydentävät tuulilasia raiskaavat rakeet. Ei saa valittaa, Suomen kesä on sentään lyhyt ja vähäluminen.

Kotimaisen näyttelykiertueen ensimmäinen osa on nyt päräytetty pakettiin, ja väliajalla viuhahdan valloittamaan vaihtelevan kokoonpanon kanssa etelänaapurimaiden estradit. Loodate mulle õnne ja edu.

Magnuksen sininen enkeli