tiistai 21. joulukuuta 2010

Hiomaton timantti

Jokainen minua vähänkään tunteva, kanssani sanallakaan koirista keskustellut tai blogiani puolihuolimattomasti silmäillyt todennäköisesti tietää, kuinka tykästynyt olen Tanskan prinssi Magnus I Mahdottomaan, hauskaan ikiliikkujaani, jonka vallaton persoona on ahdettu erittäinkin paljon shelttiä muistuttavaan pakettiin. Jo viime keväänä aloitetun sinnikkään ruinaamisen huolellisen suostuttelun ansiosta minulle on tarjoutunut mahdollisuus kietoutua myös pienen tanskalaisen prinsessan tassun ympärille.

Logistisista syistä päädyn eräänä marraskuisena perjantaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentälle jo kaksi tuntia ennen kuin Kööpenhaminaan suuntaavaan koneen pyörät irtoavat kotimaan kamarasta. Odotusaika kuluu kuitenkin yllättävänkin nopeasti vatsassa lepattavia perhosia pyydystäessä pahasti rästiin jääneitä blogipäivityksiä kirjallisia töitä kynäillessä.

Tjah, enpä olekaan aikaisemmin matkustanut yksityiskoneella: Finnairin Airbus A319 ei ole edes puolillaan, minkä todistanee sekin, että kaikilla matkustajilla on käytössään ikioma istuinrivi. Tämänkö takia jouduin pulittamaan lipuistani käsittämättömän kiskurihinnan?!? Toisaalta kevyessä lastissa oleva kone ponnahtaa vaivattomasti ilmavirtojen riepoteltavaksi, ja saavumme perillekin 20 minuuttia etuajassa.

Kastrupin lentoasema on paitsi Pohjoismaiden suurin lentokenttä, myös rakennustekniikan taidonnäyte: miten niin piiitkä rakennus onkin saatu mahtumaan niin pieeenelle Amagerin saarelle? Vaeltaessani kilometrien matkan kakkosterminaalista pääaulaan tunnen olevani Ikeassa: viitoitettu reitti on suunniteltu luonnollisesti siten, että jokainen puoti ja kahvila varmasti sijaitsee sen varrella. Valitettavasti minulla ei nyt ole aikaa shoppailla tupakkaa ja viinaa, koska olen tullut noutamaan villiä naista.

Kööpenhaminassa tuulee ja sataa vaakasuoraan, joten päätän hapen sijasta haukkoa henkeäni, ja odottaessani Biancaa nenä kiinni tuloaulan ikkunassa olen tohkeissani kuin peruskepulainen. Voiko minulla olla toiste yhtä hyvä tuuri kuin Magnuksen kanssa?

Vihdoin näen Biancan lykkivän boksia matkalaukkurattailla parkkipaikan poikki, ja syöksyn tutustumaan viimeisimpään villitykseeni tervehtimään häntä. Muodollisuuksien jälkeen en enää pysty hillitsemään itseäni, vaan kurkistan huovalla peitettyyn kuljetuslaatikkoon, josta minua uteliaana katselee - pikkuinen Magnus. Olen jo aikeissa tarkistaa kalenteristani, onko nyt elokuu 2009 vai marraskuu 2010, mutta päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska tuon eloisan ilmeen olen kohdannut usein aikaisemminkin, itse asiassa päivittäin viimeisten 15 kuukauden aikana.

Päätämme paluulentoani odotellessamme nauttia kupposelliset kahvia lentokentän kahvilassa, mutta Bianca ei huomaa varoittaa minua siitä, että tanskalaisilla on ilmeisesti tapana kompensoida maansa pientä kokoa aavistuksen ronskimman kokoisilla kahvikupeilla: liki puolen litran kofeiinileilistä riittää siemailtavaa hyväksi toviksi. Tämän tuopin kumottuani jaksan ainakin valvoa pennun kanssa seuraavan yön.

Kun kuulumiset on vaihdettu, Magnusta ylistetty ja tulevaisuuden suunnitelmia hahmoteltu, on minun aika jälleen kiittää Biancaa luottamuksesta ja rientää lähtöselvitykseen, jossa tarvittavien asiakirjojen täyttäminen ei tänään sujukaan yhtä sähäkästi kuin edellisellä kerralla samaa asiaa toimittaessani. Avuliaan virkailijatytön kipaistua noutamaan puuttuvia lomakkeita tarkkailen lattialla villisti keikkuvaa koirankuljetuslaukkua, jonka sisältö ilmoittaa kuuluvalla äänellä ja selkeästi artikuloiden, että tällainen kohtelu täyttää eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit. Kun liike lopulta pysähtyy ja ääni vaikenee, alkaa pennun pirteän pinkki hihna hitaasti, mutta määrätietoisesti vetäytyä kassin sisälle. Mokomalla ipanalla näyttää olevan veljensä elkeet.

Tokihan pienelle petoeläimelle etukäteen varattu matkustuspaikka täytyy lunastaa eri tiskiltä, joten jatkan matkaani kohti seuraavaa välietappia eli lipunmyyntipistettä, jossa minua odottaa iloinen herrasmies. Määränpääni huomattuaan hän katsoo tarpeelliseksi asioida kanssani ruotsiksi ja hitaasta katseestani huolimatta kertoo olevansa kotoisin Pohjois-Ruotsista Ylitornion läheltä ja osaavansa laskea suomeksi kymmeneen, minkä hän myös pyytämättä todistaa. Ihastelen puheliaan kaverin taitoja ja heiluttelen kärsimättömänä Visaani hänen nenänsä edessä - herran olisi hyvä muistaa, että toisen meistä on ehdittävä lennolle.

Finanssikriisinasiat hoidettuani juoksen turvatarkastukseen ja siitä jälleen lentokentän toiseen päähän, missä uskollinen Finski minua odottaa. Ennen koneeseen nousua ehdin vielä nostaa ipanan kassistaan sanomalehdelle, mikä osoittautuu muiden matkustajien kannalta äärimmäisen hyväksi asiaksi: pikkuneiti vääntää häpeilemättä melkoisen miehekkäät lähtökakat, jotka vasta koneessa tulostettuina olisivat hajuefektillään tainnuttaneet puolet matkustamosta. Muina naisina taittelen lehden kokoon, sujautan sen aulan roskikseen ja saapastelen koneeseen.

Tyhjennetty ipana köllöttelee tyytyväisenä kassissaan, kun rapsuttelen sen pennunpehmeää ja lämpöistä masua. Hänen Pörröisyytensä osoittautuu yhtä helpoksi matkaseuraksi kuin isoveljensä: koneen noustua se huokaisee ja käpertyy tehotorkuille, jotta jaksaa aikanaan kassivankilasta päästessään ottaa uuden ympäristön haltuunsa.

Hermojensäästösyistä Brandy on kyläilemässä Sarin luona, mutta Saga ja Magnus syöksyvät kiinnostuneina katsomaan, mitä lattialle laskemani laukku sisältää. Vastaanottokomitea havaitsee ennätysajassa, etten tainnutkaan kotiutua paikallisesta marketista: koirieni tekemien empiiristen tutkimusten perusteella maitotölkki ja jauhelihasisäfilepaketti eivät - valitettavasti - kiipeä itsestään niiden ulottuville, mutta matkustamiseen kyllästynyt sähkövatkaimen ja villalankakerän yhdistelmä puolestaan pörähtää sangen omatoimisesti tutkimaan paikkoja.

Magnuksen ilme vaihtuu uteliaasta epäuskoisen kautta tyrmistyneeksi: kuinka tuollainen pieni, musta karvapallo kehtaa audienssia pyytämättä ängetä sen reviirille, lupaa kysymättä leikkiä sen leluilla ja viiksikarvankaan värähtämättä pissiä lattialle. Isoveli katsoo oikeudekseen ja velvollisuudekseen nostaa koipeaan samalle sanomalehdelle, ja väittäisin, että se yrittää kusta pennun päälle. Kahdesti.

Tällainen reipasotteinen ja itsevarma sheltinalku ei selvästikään ilahduta vakiokalustoani yhtä paljon kuin minua: myöhemmin illalla yllätän Sagan tietokoneen äärestä varaamassa lentolippua mahdollisimman kauas. Tuon koiran internetin käyttöä on alettava pitää silmällä.

Muistan vielä varsin elävästi, kuinka muiden koirien kanssa brutaalisti keittiöön hylätty Magnus kiljui öisin ensimmäisen viikon ajan, eikä isäntäkään todennäköisesti ole vielä ehtinyt aihetta unohtaa, joten joustan periaatteistani ja leiriydyn ensimmäiseksi yöksi keittiön lattialle pennun seuraksi - tätä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin, eikä teidän välttämättä kannata odotella henkeänne pidätellen seuraavaa kertaa, happi saattaa nimittäin käydä yllättävän vähiin. Järjestely kuitenkin toimii jokseenkin toivotulla tavalla: pentu nukkuu rauhallisesti omassa pedissään käteni tyynynään, ja Magnus toipuu järkytyksestään köllöttämällä kiinni kyljessäni, mutta minä makaan koko yön hitusen hankalassa asennossa hievahtamatta, jotten häiritsisi kuninkaallista unta. Tästä auvostahan puuttuu vain isännän kuorsaus.


Saanen siis esitellä mahdottoman Magnuksen pirteä pikkusiskon, hiomattoman timantin ja toivottavasti aikanaan puoliveristen tanskalaisten Gonnabe-pentujen emän:


Zarvo's Diamond In The Rough eli Tanskan prinsessa Agnes

Palataanpa vielä lopuksi siihen ruinaussuostutteluosioon, joka alkoi jo kauan ennen kuin pikkuapina oli edes pilkkeenä isäsimpanssin silmäkulmassa: Bianca ei nimittäin ollut järin ihastunut siihen ajatukseen, ettei pentu jäisi asumaan minun luokseni, mistä en toki ole pahoillani enkä hämmästynyt. Meillä on kuitenkin kotona koiramäärä nyt täysi, ja varsinkaan nartulle ei kahden viriilin uroksen laumassa ole tilaa, joten projektin alusta alkaen oli harvinaisen selvää, että tämä tulevaisuuden toivoni tulisi asustamaan jonkun muun riesana piristämään jonkun toisen arkea.

Suureksi onnekseni ja Biancan mielenrauhan takaamiseksi löysin ipanalle juuri sellaisen sijoituskodin kuin olin toivonutkin, ja vieläpä naapuripitäjästä: Agnesin uusi valtakunta on Haukiputaalla Amor'jade-shelttien residenssillä, minkä johdosta Kuivaloiden perheen elämässä on nykyään ripauksen verran enemmän äksöniä. Lämmin kiitos Maikille yhteistyöstä ja osanottoni Käpälämäen isännälle.

1 kommentti:

  1. Oot kertakaikkisen ihana! Käpälämäki kiittää <3(ainaki kaksjalkaiset - noista karvakorvista en niinkään tiedä) :DD

    VastaaPoista