Latvia, Riika KV 29.10.2011 - Pientä unelmaa

Heinäkuussa Tallinnassa tärähtäneen täysosuman jälkeen tuollaiset vasemmalla tassulla voitettavat kyläkilpailut alkoivat euforisessa houreessani tuntua varsin vähäpätöisiltä, joten keksin ilmoittaa Magnuksen ja Sagan Riikassa järjestettäviin kansainvälisiin karkeloihin. Lokakuun lopun lähestyessä kyseinen mahti-idea alkaa tuntua vähemmän laadukkaalta, ja pakatessani autoa lähtöä edeltävänä iltana päätän viipymättä tarkistaa lääkärikirjasta Googlesta, mikä perkeleellinen psyyken kehityshäiriö pakottaa ihmisen kerta toisensa jälkeen hakeutumaan stressinsietokykynsä äärirajoille.

Mukaani tälle uuteen maailmaan suuntautuvalle ristiretkelle lähtee ensimmäisestä näyttelykoettelemuksestaankokemuksestaan esimerkillisen ripeästi toipunut Johanna. Tallinnasta on taivallettava Riikaan hieman yli 300 kilometriä, joten starttaamme ruusukkeiden- ja shoppailunhakuiselle road tripillemme jo perjantaiaamuna. Suomenlahden yli seilattuamme tankkaamme sekä itsemme että hörpiskelyyn taipuvaisen Huyndain ja kurvaamme sitten löysät housussa reippain mielin Pärnu maanteelle, jonka rinnalla umpitylsä kotimainen kakkostiekin muistuttaa Monacon F1-rataa: sadan kilometrin matkalle mahtuu suunnilleen tusina mutkaa. Toisaalta paikallisten huviajelijoiden ohittaminen on harvinaisen helppoa, ja konepellin alla hyrräävä 2,7 litran veekutonen ryystää bensaa kuin kansanedustaja ilmaista viinaa karjahtelee rouheasti kaasupolkimen lähennellessä lattiaa. Pois alta, blondit tuloo!

Matka etenee aurinkoisessa syyssäässä varsin joutuisasti, ja Viron ja Latvian välinen raja tuleekin vastaan yllättävän nopeasti. Suurempi yllätys on kuitenkin rajalla seisoskeleva setä, joka huitoo meitä pysähtymään: mitä halvattua? Tervehdittyämme tulliheppua iloisesti hän huomaakin erehtyneensä ja viittilöi katoamaan näköpiiristään jatkamaan matkaa. Mahdollisesti kaverin akuutti kielitaidottomuus pelastaa meidät perusteellisemmalta haastattelulta.

Olin olettanut latvialaisen maantien lähentelevän perunapellon ja loppuvuoden 1945 Hiroshiman katukuvan yhdistelmää, mutta baanapa onkin baltialaisittain ensiluokkaisessa kunnossa, joten ehdin vasta polkaista Huyndain uudelleen vauhtiin, kun joudunkin jo jarruttelemaan Riikan ruuhkaan. Minulle on etukäteen raportoitu paikallisen liikenteen etenevän villin lännen malliin, mikä aiheuttaa maalaistytölle sopivasti sydämentykytyksiä. Nyt silmät kiinni ja kaasua kieli keskelle suuta, nainen!

Luoviessani aggressiivisiksi mainostettujen latvialaiskaahareiden seassa onnistun järjestelmällisesti valitsemaan aina väärän ajokaistan, mutta väylävalssi sujuu onneksi huomattavan jouheasti. Kenties nämä wannabe-formulakuskit eivät halua selvittää, miltä maasturini keula näyttäisi tiiviisti oman auton kylkeä vasten painautuneena kunnioittavat Häkkisen ja Räikkösen heimosisaria ja antavat suomalaisrekisterissä olevalle autolle suosiolla tilaa.

Kaupungin halki köröttely kestää ikuisuuden, ja ajan vielä varmuuden vuoksi kunniakierroksen hotellin korttelin ympäri etsiessäni etukäteen varaamaani valvottua parkkipaikkaa, joka osoittautuu lopulta tavalliseksi julkiseksi pysäköintialueeksi. Tähtään kiesin kirkkaimman katuvalon loisteeseen, ja kun kaikki autoon jäävä käännettäväksi kelpaava materia on piilotettu ja varashälytin aktivoitu, rupeamme roudaamaan maallista omaisuuttamme kohti perusleiriä matkustamisen pitkästyttämien turrejen osallistuessa operaatioon tempomalla tahdikkaasti eri suuntiin.

Majapaikaksemme olen valinnut vaatimattoman neljän tähden Monika Centrum -hotellin, joka sijaitsee koirille miellyttävän ulkoiluympäristön tarjoavan Kronvalda-puiston laidalla ja vain noin 600 metrin päässä Skonto-hallista, jossa aion valioyksilöitäni huomenna esitellä. Ilmoitettuamme saapumisestamme yltiöystävälliselle ja erinomaisesti englantia hablaavalle respatytölle lähdemme paikallistamaan huonettamme 1800-luvun lopussa rakennetun neo-goottilaisen rakennuksen sokkeloisten käytävien syövereistä.

Pitkän reissupäivän jälkeen Nukkumatti ei tee illalla ohareita, mutta keskellä yötä havahdun huomaamaan, että olen epähuomiossa unohtanut varata sekä savuttoman että kummittelemattoman huoneen: TV on räpsähtänyt itsestään päälle. Johannan unta moinen ilmiö ei näytä häiritsevän, joten hetken asiaa ihmeteltyäni tallustan hakemaan kaukosäätimen, tööttään tölsän tainnoksiin ja matkustan pikajunalla takaisin Höyhensaarille.

Lauantaiaamuna sää on ankean syksyinen, mutta koska taivaalta ei enää sada mitään naista väkevämpää, päätän toteuttaa suunnitelman A ja siirtyä näyttelypaikalle kävellen. Strēlnieku ielan varrella asuvat ihmiset eivät tosin välttämättä arvosta urheiluhenkisyyttäni, sillä taisteluvaununi ja kivetyt kadut eivät varsinaisesti ole kovin hiljainen yhdistelmä. Railakkaasti rämistellen jatkan vaellustani, kunnes vain joitakin kymmeniä metrejä ennen näyttelyalueen porttia aamu-unisten riikalaisten rukouksiin vastataan, ja vetoalusta levähtää elokuvatyyliin kaikkiin neljään pääilmansuuntaan pudottaen kabiiniosaston komeasti keskelle katua - lähempi tarkastelu osoittaa, että neljästä runkoa koossa pitävästä ruuvista kolme on pudonnut matkan varrelle. Tyrmistyksestä toivuttuani sidon suomalaisia laatusanoja kuuluvalla äänellä luetellen kehikon kasaan koirien hihnoilla ja punnerran häkin takaisin kyytiin. Kiitos vaan, ohikulkijat, ei tartte ttukeletana auttaa.

Suomessakin säännöllisesti arvostelevan portugalilaisen Pedro Sanches Deleruen ihailtavaksi on ilmoitettu vain yhdeksän shelttiäistä, ja vilkaisu luetteloon venyttää kasvoilleni vähämielisen säteilevän hymyn: on nimittäin päässyt käymään niin, että Magnus on turnauksen ainoa uros. Sillä lienee siis vähintään kohtuulliset mahdollisuudet pärjätä tällä estradilla.

Suittuani shetlantilaisteni tupeet sieviksi alan lämmitellä Danskemania, joka vaikuttaa erinomaisen hyväntuuliselta ja yhteistyöhaluiselta. Hälytyskellojeni pitäisi soida aina, kun tuota tanskalaista naurattaa.

Kun ainoa pentu - joka selvästi toivoisi olevansa missä tahansa muualla - on arvosteltu, marssitan itseensä tyytyväisen Manustuksen kehään. Varsin pian kuitenkin muistan, että a) tämän otuksen kanssa ei ole terveellistä tuudittautua minkään asteiseen hyvänolontunteeseen ja b) Nummelan pienkonekenttää harjoituskiitoratanaan käyttävälle turbonaattorille tällainen postimerkin kokoinen sisäkehä on onnettoman pieni. Magnus syöksähtää vallattomaan nousuliitoon, ja minä joudun kirimään tosissani, jotten jäisi kierrosajoissa pahasti jälkeen. Tuomarin huomauttaessa, ettei tämä ole juoksukilpailu, pyydän häntä valistamaan asiasta myös koiraani. Räjähtävän ravisession jälkeen Magnussen patsastelee ryhdikkäästi ja näyttää pakahtuvan omaan erinomaisuuteensa. Mokoma omahyväinen rukkasmateriaali voittaa tämän erän 6-0.

Onneksi se voittaa muutakin: kehäsihteeri kiikuttaa käteeni sekä punavalkoisen sertiruusukkeen että valkoisen CACIB-sellaisen. Tuore Latvian muotovalio ei ole pysyä nahoissaan, ja kieltämättä omistajaakin hieman hykerryttää.

Kehästä päästyäni tyrkkään Magnuksen viattoman sivullisen riesaksi seuraksi ja viimeistelen Sagan esiintymiskuosiin. Ainoa junnu on nopeasti katsastettu ja avoimen luokan narttu ei ole uskaltautunut saapunut paikalle, joten neljä valioladyä kutsutaan arvosteltavaksi lähes välittömästi.

Portugalilainen charmi ei pure Sageliin, joka pöydälle jouduttuaan mulkoilee tuomaria epäluuloisesti ja on lähentelystä tyypillisen loukkaantunut. Ahdasmielisestä asenteestaan huolimatta Hänen Äkäpussiutensa ravaa ensin kauniisti luokkansa kakkoseksi ja tuokiota myöhemmin päivän toiseksi parhaaksi nartuksi. Peruspassiivinen suoritus palkitaan vara-CACIBilla.

Kehän laidalla erilaisilla hyppysarjoilla itseään viihdyttänyt Magnus jatkaa performanssiaan kuumana ja ylivireisenä. Ei varsinaisesti ole yllätys, että portugalilaissetä valitsee sprinttikilpailun voittajaksi rotunsa parhaaksi nartun, joten Manuel saavuttaa sille asettamani tavoitteet päihittämättä ainuttakaan kilpakumppania. Onneksi tyylipisteitä ei lasketa, vaan lopputulos ratkaisee.

Joudun odottelemaan tunnin verran Magnuksen valionarvon vahvistamista ennen kuin pääsen kolistelemaan palaamaan takaisin hotellille. Matkan varrelta poimin talteen yhden kadonneista ruuveista, loput on tuomittava menetetyiksi Latvian tasavallalle.

Johanna on kuluttanut aamupäivän tehokkaasti shoppaillen, ja nautittuamme yhdet jääkaappikylmät oluset huilattuamme hetken suuntaamme kiertelemään vielä muutamaan ostoskeskukseen. Paluumatkalla ohitamme erään vastustamattoman viehättävän terassin, ja pian ohikulkijat saavat pällistellä kahta huopiin kääriytynyttä irkkukahvejaan kynttilänvalossa siemailevaa blondia. Kokemus on vinksahtanutta asetelmaa korostavine joululauluineen mielenkiintoinen, suosittelen.

Poikettuamme vielä muutamassa pienessä pubintapaisessa anniskeluloukossa suositussa menomestassa palaamme Johannan vastustelusta huolimatta kiltisti hotellille vällyjen väliin. Otan kaukosäätimen varmuuden vuoksi käden ulottuville, mutta tänä yönä televiitsio ymmärtää pysyä kiinni.

Sunnuntai-aamuna nautimme tyylikkään hotellin tasokkaasta aamiaispöydästä ennen kuin tie jälleen kutsuu kulkijoita. Hieman jännittyneenä vien ensin koirat autoon ja kartoitan samalla kiesin kuosin: kukaan ei ole kokenut tarpeelliseksi räjäyttää renkaita, sabotoida sivupeilejä tai imaista menovettä tankista. Kun auto on pakattu, sujahdamme rauhallisen aamuliikenteen sekaan.

Jumitamme jälleen eräissä etenemistämme kahden korttelin välein hallitsevista liikennevaloista, kun autojen välissä jalkaisin seilaava keski-ikäinen kaljuuntuva kaljamaha komea nuorimies katsahtaa Huyndain keulaa, taputtaa konepeltiä ja nostaa peukalonsa pystyyn leveästi hymyillen. Epäluuloisena arvuuttelen, mahtoiko kaveri riemastua kohdatessaan aitoja Suomi-neitoja vai onko joku prkeleen pässi sittenkin puhaltanut toisen rekisterikilven.

Kaupungin valoviidakosta selviydyttyämme eteemme aukeaa taas suoraa tietä silmänkantamattomiin, joten päätän aikani kuluksi kikkailla vakionopeudensäätimellä. Mukavuudenhaluisuuteni singahtaa siltä istumalta seitsemänteen taivaaseen enkelikuoron laulaessa hoosiannaa taustalla: tällainen ajonautinnon moninkertaistava vekotin kuuluisi ehdottomasti vakiovarusteeksi jokaiseen polkupyörää raskaampaan kulkupeliin. Muistan sentään ekstaasihöyryissäni pysähtyä Pärnussa tarjoamaan autolle tankillisen ysivitosta, jonka litrahinta on 30 senttiä halvempi kuin kotikonnuilla, mikä saa lystin tuntumaan lähes ilmaiselta ja tällaisen panssarivaunun kuljettamisen taloudelliselta matkailuvaihtoehdolta.

Latvialainen kehäkulttuuri on nyt niin nähty tullut tutuksi, joten seuraava kohteemme lienee Liettua. Sitä ennen aion kuitenkin keskittyä erääseen pakkomielteeseen projektiin, jonka toteuttaminen vaatii pulskaa pankkitiliä, harvinaisen hyvää hermorakennetta, kilokaupalla kärsivällisyyttä, turkasesti tuuria sekä yhden sinivalkoisen ruusukkeen.