Porvoo rn 11.8.2012 - Kuinka kummassa voikin käydä näin

Elokuiseen Porvoon ryhmänäyttelyyn saapuu neljääkymmentäkahta shetlanninlammaskoiraa seulomaan latvialainen Beata Petkevica, joka on muutama vuosi sitten osoittanut esimerkillisen hyvää makua sinetöidessään Magnuksen ensimmäisen tittelin. Mukavien muistojen kannustamana kiikutan sertinfikaatin kiilto silmissäni toiveikkaana tanskalaissisarukseni tuomiolle.

Olen luullut aikain saatossa yrityksen ja etenkin erehdyksen kautta oppineeni, minkä tyyppisiä shelttejä tämä viehättävä latviatar arvostaa, mutta huomaankin nyt seuraavani urosten arvostelun etenemistä kysymysmerkin muotoiseksi vääntäytyen. Joku verrattain välkympi saattaisi hoksata huolestua, kun kaikki ennakkosuosikkiehdokkaat poistetaan kehästä keskinkertaisina erittäin hyvinä, mutta minä ymmärrän vain ihmetellä tapahtumia.

Ainoana valiouroksena esiintyvä Magnus saa esitellä näyttäviä liikeratojaan kaikista suunnista ennen kuin joutuu pöydälle mairean madamen lähenneltäväksi. Vieraan vaaleaverikön pusutteluyritykset eivät erityisesti ihastuta Danskemania, joka kapinoivalla katseellaan viestittää frouvan olevan hyvä ja irrottavan toisten turkeista tahmaantuneet tassunsa herran pörheistä poskivilloista.

Tuomarin sanellessa piiitkää arvostelua käytän kansalaisopiston telepatiakurssilla oppimiani taitoja hillitäkseni Magnusta, jolle puolitoista minuuttia paikallaan seisten on tänään hirmuinen henkinen haaste. Raikulipojan ilmaisnäytteenä tarjoilema steppausesitys palkitaan erinomaisuudessaan SA:lla.

Päivän parhaan uroksen valintaseremoniaan kelpuutetaan yhdestätoista kandidaatista lopulta vain kaksi: Manunaattorin menovaihdetta vastaan onneaan kirmaa kokeilemaan avoimen luokan varmasta sertistään epäilemättä onnellinen voittaja. Vertailtuaan viriilejä viipottajia tyylikäs tuomarittaremme joutuu myöntämään Magnuksen maineen beatankaatajana ansaituksi ylivertaisuuden. Onhan tässä touhussa sentään jotain tolkkua.

Rallatellen viimeistelen Agneksen frisyyrin ja kiiruhdan sen kanssa kehään, kun molemmat juniorinartut on katsastettu. Näpsäkkä neitoseni liihottelee liukkaasti ja poseeraa zeniläisellä tyyneydellä, ja ehdin jo rakentaa pröystäileviä pilvilinnoja mahtavasta menestyksestä, mutta lady Petkevica uhkuu ja puhkuu ja puhaltaa pytinkini nurin yhdellä sinisen viuhkan viuhahduksella.

Kristallipalloni kaipaa kiireellisiä korjaustoimenpiteitä.

Toinen nuorten luokan narttu tuomitaan erinomaiseksi, muttei kuitenkaan sertifikaatin arvoiseksi. Lisähappea haukoskellen hiivin hakemaan Agneksen arvostelun, jossa neidin kelvottomuus on perusteltu liialla maskuliinisuudella. Minulla on mielipide.

Narttujen rankkaus jatkuu yllätyssektoriteemalla: avoimessa luokassa oma suosikkini ja ammoin tälle tuomarillekin kelvannut kaunotar ei edes sijoitu neljän sievimmän joukkoon. Hartaan harkinnan ja ankaran arvonnan arvioinnin jälkeen parhaaksi nartuksi valikoituu lopulta juurikin tämän luokan voittaja.

Olen tehnyt tänään vain voittopuolisesti vääriä veikkauksia, joten en saata teeskennellä yllättynyttä, kun rotunsa parhaaksi ei kunniakierroksen päätteeksi kruunatakaan erästä tanskalaista prinssiä. Kenties handlerien henkilöllisyys kalsakka keli on tänään vaikuttanut ratkaisevasti tuomarin arvostelukykyyn päätöksiin, joten yritän suhtautua päivän tapahtumiin positiivisesti.

Enkä yritä. Pitäköön tunkkinsa.