Keinuessamme Itämeren aalloilla Timosen Marjukka soittaa ja tiedustelee, mihin aikaan haluaisin huomenna nauttia aamiaista - kaikista Tallinnan majoituspaikoista olemme molemmat toisistamme tietämättä onnistuneet varaamaan huoneet samasta pienestä majatalosta. Koska shelttilöiden arvostelu on merkitty alkavaksi vasta klo 14 iltapäivällä, sovimme tapaavamme brunssin merkeissä.
Uutuuttaan kiiltelevä navigaattori pääsee välittömästi tulikokeeseen luotsatessaan meitä satamasta hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan majapaikkaamme - ei kuitenkaan ole aparaattiraukan vika, jos kuljettaja itsepintaisesti kieltäytyy noudattamasta sen ohjeita. Elämme jo lauantain ensimmäistä tuntia, joten öinen sightseeing Tallinnan liepeillä alkaa hiljalleen riekaloida zeniläistä tyyneyttäni, ja saan vain vaivoin hillittyä alkukantaisen tarpeeni
Kun autosta vihdoin löytyy yhtaikaa sekä jarru, vilkku että kääntyvät eturenkaat, alkaa matkamme taas edetä oikeaan suuntaan. Majatalo löytyy helposti Pärnu maanteen varrelta, auton saamme portin taakse turvaan ja tavaratkin siirtyvät kuin itsestään kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme sillä aikaa, kun käyn ulkoiluttamassa näyttelytähtiäni. Tähän voisin tottua! Vaihdan vielä muutaman sanan Marjukan kanssa ennen kuin livahdan täytteeksi lakanoiden väliin.
Askarteluteknisistä syistä Magnus joutuu nukkumaan kevytmetallisessa yksityissviitissä, mikä ei sitä liiemmin miellytä: herra näet lepuuttaa kroppaansa mieluiten roadkill-asennossa eli vatsallaan raajat mahdollisimman levällään ympärillään, mikä ei tietenkään häkissä onnistu. Niinpä muuten hiljaisessa huoneessa kuuluu säännöllisin väliajoin iloinen metallin kolina, kun matkamies yrittää löytää sopivaa sijoituspaikkaa luilleen, mutta en kuitenkaan ole innostunut testaamaan, kuinka suurenmoinen tarve Manulla olisi aktivoida itseään uudessa ympäristössä, joten päätän tunkea pääni syvemmälle tyynyjen väliin ja tavoitella tajuttomuutta. Ennen nukahtamistani ehdin vielä havaita isännän etsivän puhisten korvatulppiaan.
Aamulla oloni ei ole erityisen levännyt, ja vielä suihkun jälkeenkin saan ihastella silmieni alle ilmestyneitä pussukoita. Tämä kannustaa minua kehittämään ensi yöksi toimivamman järjestelyn.
Aamiainen ei ole mainittavan runsas: muutama kinkkutäytteinen lettu huuhdotaan alas myrkynmakuisella kahvilla (joka myös osoittautuu myrkyksi vatsalle, mutta ei tästä aiheesta sen enempää). Aterioimme yhdessä Marjukan ja Toivosen Hissun kanssa, ja isäntä kuuntelee sangen koirapainotteista pöytäkeskustelua otsa kiinnostuksesta kurtullaan. Säilyttääkseni kotirauhan joudun nieleskelemään melkoisen määrän vahingoniloista hihittelyä.
Lähdemme hyvissä ajoin ajelemaan näyttelypaikalle, ja saan pian todeta näyttelyn järjestäjien lunastaneen juuri paikan seuraavan iltarukoukseni kirousosastolta: sähköpostitse saamani ajo-ohjeet nimittäin johdattavat meidät navigaattorin myötämielisellä avustuksella keskelle ei yhtään mitään. Marjukalle reitti on onneksi jo ennestään tuttu, joten hänen ohjeistuksensa avulla löydämme kinkerit vaivatta - olemmehan jo kerran hurauttaneet alueen ohi sitä huomaamatta - ja pakollisista U-käännöksistä huolimatta ehdimme paikalle ajoissa.
Marjukka on varustautunut kuumaan näyttelypäivään yltiökätevällä kevytteltalla, joka kokoaa itse itsensä - tämän ihmeen suomaan varjoon mahtuu onneksi minunkin häkkini karvaisine sisältöineen. Ehdin pikaisesti vilkaista luetteloa: shelttejä on ilmoitettu 13, joista vain viisi on matkannut Suomesta ja loput ovat paikallisia kuuluisuuksia - useimmiten voimasuhteet ovat Suomenlahden eteläpuolella tismalleen päinvastoin. Koiriaan on ilmoittanut valkovenäläisen Galina Zukin ihmeteltäviksi kaksikin virolaista kasvattajaa, joista toinen on arvostellut rodun Suomessakin säännöllisesti. Tämä ei tiedä hyvää meidän tavisten kannalta, joten lietson itselleni hetkessä tilanteeseen sopivan tappiomielialan - epäilen nimittäin vahvasti, että peli on pelattu jo ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan.
Teidän on turha tuhlata paheksuvia katseita - katkera totuus on, että tässä lajissa ei ihan aina voita paras koira vaan se, jonka hihnan toisessa päässä hiihtelee sopivin esittäjä. Valitettavasti minun pärstäkertoimellani ei ole tällaista statusarvoa.
Havahdun tarkistamaan, missä vaiheessa kehän arvostelu on menossa, ja havaitsen edellisen rodun olevan jo ns. loppusuoralla, enkä ole vielä edes ottanut Magnusta häkistä - jannu ei todennäköisesti ehdi huomata, mikä siihen iski, kun se jo seisookin pöydällä näyttelyhihna kaulassaan ja harja syvällä turkissaan. Saan tukan kelvolliseen kuosiin juuri, kun junioriurokset huudetaan kehään - ei tarvinne mainita, etten ole liikuttanut hilluhiirtäni vielä askeltakaan. Kerrassaan mainiota, olen matkustanut
Junnupoikia on virolaisen perinteen mukaisesti jälleen kolme: soopelinuorukaisen muistan nähneeni keväällä pentuluokassa, mutta tricolour kilpakumppani on uusi tuttavuus. Luokan osallistujia ja niiden esittäjiä tarkastellessani voin vain turhautuneena todeta, kuinka katkeraa huonommalleen häviäminen tuleekaan olemaan.
Galina-täti tutkii Magnusta pöydällä mietteliään näköisenä, laskeskelee hampaita (epähuomiossa olen parkkeerannut itseni taas sen puuttuvan legon puolelle, joten puutos saattaa jäädä myös tältä tuomarilta huomaamatta - hups) ja vilauttaa mittaakin. Liikkeessä Manustin huvittaa itseään pyrkimällä nappaamaan minua ärähtelyistäni huolimatta pohkeesta keskimäärin joka toisella askelella, eikä epätasainen ja pitkää ruohoa puskeva maa ole muutenkaan eduksi koirien liikkeille. Kokonaisuudessaan jangsterini kuitenkin onnistuu esittämään myös parhaat puolensa, ja se palkitaan kahden muun junnun tavoin vaaleanpunaisella nauhalla.
Saan hämmästyksekseni huomata olleeni väärässä - niin on toki tapahtunut joskus aikaisemminkin - sillä rouva Zukilla on paitsi pätevä optikko, myös harvinaisen vähän paikallisia tuttavia: hän valitsee Magnuksen luokan voittajaksi ja ojentaa minulle ihastuttavan sinivalkoisen junnu-sertiruusukkeen. Matkan tavoite #1 on saavutettu, ja syöksyn valistamaan asiasta myös kehän laidalla kameran kanssa heiluvaa isäntää (en tiedä, onko Marjukka lahjonut vai pakottanut hänet ko. toimintaan, mutta veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa), joka on suorastaan jännityksestä täristen odottanut tätä ilosanomaa. Tässä hänen ylitsevuotavan sydämelliset onnittelunsa lyhentämättöminä: "Aha."
Narttujen junioriluokassa kilpailee vain kaksi neitokaista, joista voittajaksi valitaan Hissun Venäjältä tuoma merlefriidu. Virossahan näitä luokkia on oikein keksimällä keksitty (eri asia on, palvelevatko ne kaikki sen enempää tuomareita, kehäsihteereitä, näytteilleasettajia kuin yleisöäkään), joten seuraavaksi on vuorossa parhaan juniorin valinta. Manu jatkaa skabailua tyynesti - avokätisesti jakamani namipalat motivoivat sitä osallistumaan vaikka jokaiseen luokkaan - ja hetken kuluttua pällistelen hölmistyneenä tuomarin käteeni työntämää sinipinkkiä ruusuketta, johon on painettu kultaisin kirjaimin TPJ. Koska VSPJ on minulle jo aikaisemmalta reissulta tuttu kirjainyhdistelmä, päättelen Magnuksen voittaneen. Ihan kiva bonus.
Avoimen luokan urosten voittajasta (joka saa samalla myös sertin) en ole Galina-tädin kanssa samaa mieltä, mutta eipä kyseisen koiran menestys ole (onneksi!) minulta pois. Paras uros -luokassa kilpailevat sen lisäksi vain junnut, ja Magnus on tänään tuomarin mielestä pojista komein. Persana, tämän tähden kanssahan joutuu oikeasti osallistumaan lähes jokaiseen luokkaan!
Luovutan Manun isännälle kuvausavuksi ja valmistelen Sagan kehään, joten en ehdi seurata avoimen luokan narttuja. Valioluokkaan on ilmoitettu Sagelin lisäksi Hissun merlenarttu, joka on myös luonnollisesti sertijahdissa.
Sagan esiintyminen sujuu rutiinilla: ensin pöydälle, sitten liikkeet ja lopuksi patsastelemme odottamassa arvostelun sanelua. Noteeraan tuomarin pyörähtävän pois pöytänsä takaa, mutta kun havahdun hetken kuluttua uudelleen, huomaan hänen olevan edelleen naapurikehässä - neuvottelemassa toisen tuomarin kanssa koirastani. Jassoo, tavoite #2 jääkin sitten tällä kerralla toteutumatta, sillä rouvien palaverin aiheena ei selvästikään ole hetki, jona he kohtasivat täydellisen shetlanninlammaskoiran.
Lopulta tuomari palaa käsillään vimmatusti viuhtoen selventämään mielipidettään, joka ei ilman kehäsihteerin tulkkausta minulle selviäisi: narttu on aaaivan liian iso ja vahva ja sen pääkin on kuin colliella. Epäilen, että Saga saa moisen ryöpytyksen jälkeen vaaleanpunaisen nauhan vain siksi, että kilpailee valioluokassa, mutta serti- ja paras narttu -luokissa mastodontillani ei ole mitään mahdollisuuksia.
Parhaaksi nartuksi rouva Zuk valitsee virolaisen kasvattajatuomarin avoimen luokan ladyn, joka siis sipsuttelee ottamaan mittaa Tanskan prinssistä. Olen pyllähtää yllätyksestä, kun tuomari päättääkin täydentää Manun tämän päivän ruusukekokoelmaa vielä punavihreällä yksilöllä - Hänen Puolivillaisuutensa on rotunsa paras, mikä ei kiivaasta venäjänkielisestä pulputuksesta päätellen tunnu erityisesti miellyttävän nartun omistajaa. Ma olen väga vabandust.
Magnus on kietonut jälleen yhden tuomarin tanskalaisen tassunsa ympärille. Tähänkin voisin tottua!
Paahtavassa helteessä Tallinnan vanhakaupunki ja Piritan uimaranta houkuttelevat meitä ryhmäkehiä enemmän, joten viemme koirat huilaamaan tukikohtaamme, minkä jälkeen alkaa matkamme privaattiosuus - mainittakoon siis vain, että vietämme 10-vuotishääpäiväänsä juhlivan Parviaisen pariskunnan kanssa erinomaisen mukavan kesäillan sushista, siideristä ja hyvästä seurasta nauttien.
Seuraavana yönä pelaan upporikasta ja tyhmänrohkeaa jättämällä Magnuksen häkittämättä, mikä onneksi osoittautuu kaikkien kannalta erinomaiseksi ratkaisuksi. Sikeästi nukutun yön jälkeen ruokin koirat, käytän ne tarpeillaan ja jätän sitten tyytyväisinä huoneeseemme, kun pistäydymme alakertaan "nauttimaan" oman aamiaisemme. Palattuamme annan reippaille matkalaisille ajankuluksi puruluurullat, mutta Saga ei ole järisyttävän innostunut omastaan, ja syykin selviää pian: olen tehnyt amatöörivirheen ja unohtanut kuivamuonapussit pöydälle, eikä ahne ryökäle ole todellakaan jättänyt käyttämättä tällaista tilaisuutta hyväkseen. Ainakin Saga on nyt saanut kerran elämässään syödä vatsansa täyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti