torstai 18. heinäkuuta 2013

Porvoo rn 11.8.2012 - Kuinka kummassa voikin käydä näin

Elokuiseen Porvoon ryhmänäyttelyyn saapuu neljääkymmentäkahta shetlanninlammaskoiraa seulomaan latvialainen Beata Petkevica, joka on muutama vuosi sitten osoittanut esimerkillisen hyvää makua sinetöidessään Magnuksen ensimmäisen tittelin. Mukavien muistojen kannustamana kiikutan sertinfikaatin kiilto silmissäni toiveikkaana tanskalaissisarukseni tuomiolle.

Olen luullut aikain saatossa yrityksen ja etenkin erehdyksen kautta oppineeni, minkä tyyppisiä shelttejä tämä viehättävä latviatar arvostaa, mutta huomaankin nyt seuraavani urosten arvostelun etenemistä kysymysmerkin muotoiseksi vääntäytyen. Joku verrattain välkympi saattaisi hoksata huolestua, kun kaikki ennakkosuosikkiehdokkaat poistetaan kehästä keskinkertaisina erittäin hyvinä, mutta minä ymmärrän vain ihmetellä tapahtumia.

Ainoana valiouroksena esiintyvä Magnus saa esitellä näyttäviä liikeratojaan kaikista suunnista ennen kuin joutuu pöydälle mairean madamen lähenneltäväksi. Vieraan vaaleaverikön pusutteluyritykset eivät erityisesti ihastuta Danskemania, joka kapinoivalla katseellaan viestittää frouvan olevan hyvä ja irrottavan toisten turkeista tahmaantuneet tassunsa herran pörheistä poskivilloista.

Tuomarin sanellessa piiitkää arvostelua käytän kansalaisopiston telepatiakurssilla oppimiani taitoja hillitäkseni Magnusta, jolle puolitoista minuuttia paikallaan seisten on tänään hirmuinen henkinen haaste. Raikulipojan ilmaisnäytteenä tarjoilema steppausesitys palkitaan erinomaisuudessaan SA:lla.

Päivän parhaan uroksen valintaseremoniaan kelpuutetaan yhdestätoista kandidaatista lopulta vain kaksi: Manunaattorin menovaihdetta vastaan onneaan kirmaa kokeilemaan avoimen luokan varmasta sertistään epäilemättä onnellinen voittaja. Vertailtuaan viriilejä viipottajia tyylikäs tuomarittaremme joutuu myöntämään Magnuksen maineen beatankaatajana ansaituksi ylivertaisuuden. Onhan tässä touhussa sentään jotain tolkkua.

Rallatellen viimeistelen Agneksen frisyyrin ja kiiruhdan sen kanssa kehään, kun molemmat juniorinartut on katsastettu. Näpsäkkä neitoseni liihottelee liukkaasti ja poseeraa zeniläisellä tyyneydellä, ja ehdin jo rakentaa pröystäileviä pilvilinnoja mahtavasta menestyksestä, mutta lady Petkevica uhkuu ja puhkuu ja puhaltaa pytinkini nurin yhdellä sinisen viuhkan viuhahduksella.

Kristallipalloni kaipaa kiireellisiä korjaustoimenpiteitä.

Toinen nuorten luokan narttu tuomitaan erinomaiseksi, muttei kuitenkaan sertifikaatin arvoiseksi. Lisähappea haukoskellen hiivin hakemaan Agneksen arvostelun, jossa neidin kelvottomuus on perusteltu liialla maskuliinisuudella. Minulla on mielipide.

Narttujen rankkaus jatkuu yllätyssektoriteemalla: avoimessa luokassa oma suosikkini ja ammoin tälle tuomarillekin kelvannut kaunotar ei edes sijoitu neljän sievimmän joukkoon. Hartaan harkinnan ja ankaran arvonnan arvioinnin jälkeen parhaaksi nartuksi valikoituu lopulta juurikin tämän luokan voittaja.

Olen tehnyt tänään vain voittopuolisesti vääriä veikkauksia, joten en saata teeskennellä yllättynyttä, kun rotunsa parhaaksi ei kunniakierroksen päätteeksi kruunatakaan erästä tanskalaista prinssiä. Kenties handlerien henkilöllisyys kalsakka keli on tänään vaikuttanut ratkaisevasti tuomarin arvostelukykyyn päätöksiin, joten yritän suhtautua päivän tapahtumiin positiivisesti.

Enkä yritä. Pitäköön tunkkinsa.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Mikkeli KV 29.7.2012 - Mustat donkkaa tykimmin

Heinäkuun viimeisen viikonlopun ohjelmanumeroksi olen Marillan kanssa suunnitellut tulostavoitteisen ristiretken Etelä-Savoon, ja tuskallisen aikaista sunnuntaiaamun ylösnousemusta vältelläksemme olemme päättäneet siirtyä valmiusasemiin jo edellisenä päivänä ja varanneet majoituksen idylliseltä vaikuttavasta Leppäniemen lomakartanosta. Yhden yön aikana opimme, että mutapohjaisen lutakon lähettyvillä, verenhimoisen hyttysarmeijan reviirillä, ruokkoamattoman heinikon keskellä kököttävää ja kesän kuumimpana viikonloppuna paholaisen pätsinä hohkavaa tuuletusikkunatonta koppia on ilmeisesti täysin poliittisesti korrektia markkinoida viihtyisänä rantamökkinä.

Puolalainen Maciej Kozber on houkutellut Mikkelin raviradalle kansainvälisiin karkeloihin 62 shelttiäistä, jotka on polakin suursuosion takia jouduttu siirtämään virolaisen Alar Müüriseppin arvosteltaviksi. Ennakkoarvioissani en ole varma, onko tämä hyvä vai huono uutinen: aikanaan ERI-automaattina harvinaisen hövelinä herrana tunnettu etelänaapuri on viime vuosina tiukentanut linjaansa tuntuvasti.

Saavuttuamme taistelutantereelle käy hyvin pian hyvin selväksi, ettemme saa pystyttää taisteluvarustustani täydentävää aravatelttaa lähellekään sitä nimenomaista kehää, jossa minun pitäisi tänään koirieni kanssa edustaa. Helvetinkutin hienoa: valittavana on siis joko jämäpaikka kentän toisessa päässä kolmannen telttarivistön takana tai lämpöhalvaus kehän laidalla. Foreca on povannut noin +30 ºC hellettä, jota mahdollisesti täydennetään sadekuuroilla, mutta koska arvon näyttelytähdet viihtyvät mainiosti märillä pyyhkeillä viilennetyissä sviiteissään, päätämme käräyttää nahkamme jättäytyä sään armoille.

Arvostelun seuraaminen on mahdotonta haastavaa, sillä pyörittävä kehäsihteeri ei osaa käyttää ääntään eikä läpyskäviuhkaansa, vaan kuiskailee kohteliaasti koirien saamat laatuarvosanat. Urosten avoimen luokan päättyessä monsieur Müürisepp ei kuitenkaan ole nähnyt kehässään turhan monta erinomaista rodun edustajaa, ja sertifikaatin arvoisiksi hän on arvioinut vain kaksi luokkansa voittanutta komistusta.

Valiouroita on ilmoitettu kolme, mutta kahden muun omistajat ovat onneksi todennäköisesti tuomarimuutoksen tyrmistyttäminä käyttäneet veto-oikeuttaan ja vetäytyneet kilpailusta, joten erään tanskalaisen egolla on tarpeettoman paljon tilaa pullistella. Kuusi viikkoa talouttamme tylsyyksissään terrorisoinut ansaittua kesälomaa viettänyt turbotirriäinen esiintyy tavattoman tyylikkäästi ja palkitaan SA:lla.

Ehdimme vetäytyä vartomaan veteraaniurosten arvostelun valmistumista, kun taivaalle purjehtinut pilvenhattara tarjoaa tujakan täsmäsuihkun. Muissa kehissä päätetään pitää perustuslaillinen paussi pisaroiden piiskatessa piennarta, mutta supiseva sihteerikkömme komentaa käsittämättömän kipakasti kaikki neljä paras uros -luokkaan kelpuutettua koirasta jatkamaan kilpailua. Vetisissä vetimissään Manustin haistattaa minulle hapatuksen näyttää sangen surkealta - aristokraattinen arvokkuus on kovin katoava kauneuden laji.

Veden kohinan vaimentuessa virolaisherra julistuttaa tulokset: olen lukevinani kehiksen huulilta kuulevinani, että Magnuksen kilpailunumero mainitaan päivän parhaana, mutta varmuuden vuoksi pyydän yhtä ilmaista uusintatulkintaa. Kyllä vain, neiti on hyvä ja taluttaa turbiinin läpi takaperin vedetyn tanskalaisensa wetlookissaan varsin virtaviivaisen valioyksilönsä ykköspallille.

Valkoisen ruusukkeen kangastellessa silmissäni taidan epähuomiossa tulla ottaneeksi muutaman tanssiaskelen, ja pikapesun piffannut pilvenretale vetäytyy takavasemmalle, jotta aurinko pääsee loistamaan kilpaa kanssani kuivattamaan Manumiekkosen kuontalon. Subjektiivisesti arvioiden tohdin todeta, että kolmen CACIBin nappaamista viidestä kansainvälisestä näyttelystä voitaneen kutsua keskivahvaksi suoritukseksi.

Magnus pukeutuu paksuun palttooseen ympäri vuoden, mutta sen tyttärillä on arveluttava taipumus kekkaloida kehässä kelteisillään: tänään nuorten luokassa bikinimuotia esittelee isänsä esikoispentueen Sabi, joka vähäpukeisenakin viettelee tuomarin todetaan erinomaiseksi. Kilpailuluokassa näyttelyuraansa aloitteleva agilitytykki tepastelee täpäkästi toiseksi, ja tuomari pahoittelee sen missaavan SA:n kirjaimellisesti karvan mitalla.

Soopelipainotteisessa avoimessa luokassa keimailevista yhdeksästä nartusta kuusi todetaan laadultaan erinomaiseksi, ja yksi näistä onnekkaista kaunottarista on kasvattini Ada, joka sijoittuu lopulta luokassaan toiseksi. Arvatkaapa, kuinka monelle heilahtaa pinkki läpyskä.

Saga on esiintynyt tälle herralle aikaisemminkin, eikä kyseisestä kohtaamisesta ole liiemmin legendaa kerrottavana jälkipolville, mutta uskon valiouden kaunistavaan voimaan koirani kehittyneen muutamassa vuodessa sen verran, että tohdin tarkastaa hänen näkemyksensä asiasta. Luokan molemmat madamet määritellään mutisematta mainioiksi rotunsa edustajiksi, mutta vieläkään Sageli ei täysin onnistu valloittamaan virolaissetää, joka tuumaa kultaisen kilpasiskon olevan mahonkia matamiani edustavampi. Kenties tittelit pilven takaa pilkahtavat auringonsäteet luovat tuomarin linsseihin vaaleanpunaisen kajastuksen, koska tässä luokassa jopa jumbosijalle jääneelle jaetaan SA.

Veteraanittarien vilkaisuvuoron aikana valmistelen Magnuksen sääilmiön muotoileman kuontalon takaisin edustuskuosiin ja valtuutan Marillan huolehtimaan herran haiventen asennosta palatessani pokkuroimaan Sagan kanssa. Seuraava sadehattara alkaa jakaa tuotenäytteitään tuomarin ihastellessa seitsemää sertifikaatin arvoista narttua, ja kehäsihteerin ruvetessa julistamaan tuomioita olen jo aikeissa juosta sateensuojaan hiippailla hakemaan Manustusta, kun Hänen Äkäisyytensä kuulutetaan päivän kolmanneksi parhaaksi nartuksi. Kohtalainen parannus edelliseen yritykseen verrattuna.

Magnus kohtaa nartut voittaneen valioyksilön pettämättömän päheällä pössiksellä, mikä vielä kolmen tiivistahtisen harjoitteluvuoden jälkeenkin onnistuu yllättämään minut: Danskeman lähtee kuin Sirkesalo aurinkotuolista singahtaa vaivattomasti kehää kiertävälle radalle, johtaa jo takakaarteessa keskinäistä kilpailuamme koiranmitalla ja saapuu hurjasta kiristäni huolimatta perille ennen minua. Esittäjän jälkeenjääneisyys ei onneksi haittaa tuomaria, joka iloisesti ilmoittaa urokseni olevan maailman rotunsa paras.

Nyt on Manunaattorilla mahdoton meininki!

Tämän voitonparaatin jälkeen minulla on täysin uudenlainen, joskin positiivinen ongelma: kallisarvoisella näyttelyhurtallani ei ole enää rajattoman maineen ja kunnian lisäksi mitään saavutettavaa kotimaan kehistä. Tämä tietää tiukkaa katsausta Viron - tai kenties jonkin uuden kohdemaan - ensi vuoden näyttelykalenteriin merkittyihin kansainvälisiin kauneuskilpailuihin. Pian on alavilla mailla Manu-vaara.

Voittajan on helppo hymyillä.