Hamina KV 13.5.2012 - Valkeaa unelmaa

Aurinkoisena äitienpäivänä hurautan Haminaan esitelläkseni juuttisisarukset tanskalaiselle Birte Scheelille, joka tiettävästi katselee mielellään ameriikkalaislinjaisia shetlanninlammaskoiria. Hänen aviomiehensä tosin ei todistetusti ole yhtä tyylitajuinen: kyseinen puusilmä heppuli rohkeni rankata Magnuksen korkeintaan kohtalaiseksi rotunsa edustajaksi, minkä tuottamaa traumaa työstän terapiassa vielä kaksi vuotta myöhemminkin. Kaljulta silmälasipäiseltä pullahiireltä mieheltä ei koskaan kannata kysyä, mitä mieltä hän on koirastasi.

Saavuttuani ympyräkaupunkiin avustan arvon näyttelyeläimet taisteluvaunuun, jonka käyntiääni kivetyillä sivukujilla pudottaa pulutkin puiden oksilta - miten metkasti metallisen kolinan kaiku kimpoileekaan rakennusten seinistä kiillottaen kätevästi viimeisetkin unihiekat lähiseudun asukkaiden rähmäisistä näkimistä. Järjestäjien olisi viisasta harkita sisääntuloreitin järjestämistä ensi vuonna Reserviupseerikoulun takapihan kautta, kuten vanhoina hyvinä aikoina on ollut tapana.

Kohtalaisen luovasti Bastionin nurkkaan viritetyn kehän ympärille kokoontuu 39 shelttiä omistajineen. Yritän toisella silmällä seurata urosten arvostelua roikkuessani harjoineni viehättävän villakoiraneidin perään kuolaavan Manustimen turkissa, mutta hatara havainnointikykyni yhdistettynä kehäsihteerin vilauttamiin laatuarvosanaläpysköihin ei tuota kovinkaan tarkkaa tulosta. Luokissa kuitenkin sijoittuvat pääasiassa jenkkilinjaiset koirat, jotka kaikki ovat tuomarin mielestä erinomaisia, suurin osa myös sertifikaatin arvoisia.

Kolmesta ilmoitetusta valiouroksesta Magnus edustaa voimakkaimmin tuomarin ihannoimaa rotutyyppiä, ja kehään koirani perässä raahautuessani astellessani tulen tuumanneeksi, että ilman täydellistä esitystaiteellista katastrofia rouva Scheel saattaa tykästyäkin Manunaattoriin. Romaanin mittaiset arvostelut sanellaan pääasiassa koiran seistessä pöydällä, mikä aiheuttaa minulle akuutin dilemman: paneudunko piilottamaan sesseni suussa piileskelevän pikkuvirheen vai keskitynkö korostamaan sen näyttävää edustuspuolta? Nohevana naisena keksin mielestäni pettämättömän patenttiratkaisun ja pyöräytän Manustuksen ympäri, kun tuomari on kaivellut sen kitusia tutkinut sen rakenteen.

Kehno kuningasajatus.

Sukkelan silmänkääntötempun toteutettuani huomaan, etten osaakaan pitää hihnaa oikeassa kädessäni esittää koiraa näin päin, mistä aiheutuva vaivautunut venkoiluni hermostuttaa perin tehokkaasti Magnusta, joka steppaa ja roikottaa korviaan poikkeuksellisen luokattomasti. En kehtaa enää veivata sen nenää alkuperäiseen ilmansuuntaan, joten kärvistelemme molemmat ennennäkemättömässä nerokkuudessani.

Kun pöytärangaistus on lusittu, spurttaan havainnollistamaan Danskemanin liikekapasiteettia kolmiouralla, mikä on kahdeksankulmaisen suunnikkaan muotoisessa kehässä kuudennen asteen hahmotustehtävä. Takuuvauhdikkaasti ryntäävä ravaava Magnus poseeraa vielä kiltisti tuomaritädille ennen kuin se julistetaan erinomaiseksi, kuten kaksi muutakin valiota. Kilpailuluokassa Magnussen kohkaa kerran kehän ympäri ja jatkaa suoraan luokkavoittoon kulkematta lähtöruudun kautta. Tuskanhikinen urakka palkitaan myös SA:lla.

Kiihkeä kilpajuoksuilu jatkuu välittömästi paras uros -luokassa, jossa esiintyy seitsemän komiaa koirasta. Ensimmäisen ryhmäliikuntasession jälkeen tuomari toteaa, että Manunaattorin edessä on liian monta jarrupalaa hidastamassa lennokasta etenemistä, ja kutsuu herran jonon ensimmäiseksi. Nythän tämä luiskahtaa lopullisesti lapasesta - sekä koira, että sen menestys.

Mahdoton Magnus kirii päivän parhaaksi urokseksi, ja tuomarirouva hehkuttaa vielä ilmeisen tyytyväisenä, kuinka äärimmäisen ihastuttavasti se liikkuu - kiitän ja myönnän, että olen itsekin taipuvainen ajattelemaan samoin. Vaihdettuamme myönteisiä mielipiteitä valmistaudun poistumaan parrasvaloista, mutta olen törmätä CACIBia kuskaavaan kehäsihteeriin. Kappas kehveliä, ehdin tyytyväisyyksissäni hetkellisesti unohtaa, että kisailemme leikkimielisessä KV-koitoksessa.

Kaikenlaisia ruusukkeita Tanskan prinssille tänä keväänä jaetaankin.

Pokattuani kaikki asiaankuuluvat tilpehöörit toimitan turbotirriäisen taisteluvaunuun tirsoille ja nappaan kauneusunensa jo katselleen Agneksen pikapuleeraukseen ennen kuin on neljän nuoren nartun esiintymisvuoro. Ymmärrän nyt olla kikkailematta, ja neiti seisoo pöydällä tyynen tyylikkäästi - elegantin esiintymisen viimeistelevät viehättävä liikehdintä ja erinomainen laatuarvosana. Anuliina sijoittuu luokassaan toiseksi, ja myös sille väläytetään vaaleanpunaista liparetta.

Parasta narttua valittaessa kehässä keimailee seitsemän neitosta, joiden kuningattareksi kruunataan jenkkiäkin jenkimpi valioluokan voittaja. Tuomari luo pitkiä katseita myös Agnekseen, joka ei kuitenkaan tänään aivan mahdu kärkikvartettiin.

Vielä on selvitettävä, ken on shelteistä kaikkein kaunein, joten hilpaisen hakemaan isovelikoiran takaisin tapahtumien keskipisteeseen. Hetken häkissä mököttänyt huilannut Magnus on taas täynnä itseään energiaa, mikä jostain käsittämättömästä syystä pääsee yllättämään minut: liikkeelle lähtiessämme jään seisomaan kuin tikku paskaan porilainen liikennevaloihin herran singotessa Maata kiertävälle radalle. Päästyään hihnanmitan päähän asti sitä odottaa ikävä äkkipysäys, mikä tarjoaa minulle tilaisuuden muistuttaa, että tässä olisi tarkoitus edes näennäisesti liikkua yhdessä.

Uusi yritys on jo kohtuullisen hillitty, mutta tänään rotunsa paras on tanskalaisrouvan asiantuntevan arvion mukaan hurmaava soopelinarttu - en olisi lainkaan pahoillani, vaikka kyseinen lady kuuluisi minun kokoelmiini. Herra Scheelin hiipiessä kehään kameransa kanssa näytän hänelle kieltäni riemastun: kerrassaan oivallinen idea, Kresten, nämä valioyksilöt sinun kannattaakin ikuistaa, jotta osaat tunnistaa laadukkaan sheltin seuraavan kerran sellaisen nähdessäsi. Poista kuitenkin linssinsuojus ensin.

Viikon takaisen täysosuman myötä saavutin yhden tavoitteen, mutta tämän päivän täsmäisku luo heti uuden: erääseen Magnuksen nimen eteen suloisesti sointuvan tittelin viimeistelyyn tarvitaan yhtäkkiä enää vain kaksi neitseellisen valkoista ruusuketta. Kotimatkalla päätän tutkia loppuvuoden näyttelykalentereita tästä näkökulmasta - ja käydä viipymättä uusimassa verenpainelääkereseptini.

Musta villi korttini