Mitäs te sanoitte

Seurattuani muutaman kuukauden ajan Sagan innokasta agiliitoa ja huimaa kehitystä lajissa pulahdan itsesyytöskylpyyn: oliko minun ehdottoman välttämätöntä jättää tämän koiran kapasiteetti lähes kokonaan käyttämättä? Olisinko sittenkin kyennyt siirtymään sanoista tekoihin jo viisi vuotta aikaisemmin? Onko typeryydellä lakisääteistä enimmäismäärää?

Koska omia virheitään olisi mielestäni yleisesti ottaen suotavaa käyttää opintomateriaalina, päätän epätoivoissani saattaa itseni naurunalaiseksi ryhdistäytyä ja aloittaa Magnuksen kanssa uuden, uljaan harrastuksen. En varsinaisesti koe suunnatonta tarvetta antautua vapaaehtoisesti turbonaattorin jallitettavaksi, mutten nyt anna sellaisen sivuseikan estää itseäni vetämästä narua kaulaani ja hyppäämästä tanskalaiseen agilitykaivoon.

Itsesuojeluvaistoni ei kuitenkaan ole täydellisesti tuhoutunut, joten julkaisen tämän synnintunnustuksen harjoitusviikkokatsauksen vain siinä tapauksessa, että selviän koitoksesta edes hyvänä kakkosena.

Viikko 14

Katastrofin valmistamiseen tarvitaan kotitekoinen kontaktieste, targetti, määrättömästi makupaloja, vireä valjastettu velikulta, henkisesti epätasapainoinen amatööriohjaaja ja varapäreitä. Viritän kontaktin valmiiksi, tähtään namialustan asemiinsa, kahmaisen kourani täyteen herkkuja, nappaan namialustan pois Magnuksen suusta ja palautan sen takaisin paikalleen, pyydystän koirani, kun se on kiihdyttämässä kolmannelle kierrokselle huoneen ympäri, asetan targetille namin, roikotan sitä tarmokkaasti himoitsevaa ahmattia valjaissaan ja pyyhin rasvaisia nappuloita tirsuvalla nyrkilläni hikeä otsaltani. Eiköhän aloiteta.

Luovuta, nainen - kukaan ei saa koskaan tietää tästä tilapäisestä mielenhäiriöstä!

Magnuksen kierrokset nousevat nanosekunnissa katsiljoonaan, joten joudun ohjaamaan sen niska-perseotteella hellästi kontaktille ja palkitsen sitten avokätisesti, mikä luonnollisesti vain lisää tuulta purjeisiin. Hie-no-a. Toistan saman kuvion uudelleen. Ja vielä kerran. Sen jälkeen en enää ehdikään tarttua Manustimen valjaisiin johdattaakseni sen jälleen opin tielle, koska jannu on jo kiipeämässä kontaktille ja onnistuu vauhdikkaasta etenemisestä huolimatta pysähtymään millilleen oikeaan kohtaan, ja palkan saatuaan se touhottaa epäröimättä seuraavalle kierrokselle. Ja uudestaan, joo, uudestaan!

Mitä täällä oikein tapahtuu?!?

Seuraavalla(kin) harjoituskerralla Magnus on liekeissä, joten varaan varmuuden vuoksi vaahtosammuttimen käden ulottuville. Danskeman tekee nuoruuden innolla tolkuttoman määrän toistoja, ja kontaktia kiertävälle radalle syöksähtäneen herkkuhakuisen ohjuksen saa pitämään lakisääteisen tauon vain ripustamalla sen valjaistaan ovenkahvaan ripustautumalla sen valjaisiin.

Magnuksesta tunnetusti puuttuu off-nappula - kasvattaja on toki luvannut sen jälkitoimituksena 10-13 vuoden kuluessa - mutta tällä hetkellä työstettävässä lajissa siitä ei liene haittaa.

Viikko 15

Magnus osaa nyt suorittaa hyyyvin pienen A-esteen, joten muutan harjoitusta ja tuuttaan tarjolle pelkän alastulokontaktin, jolloin pehvantähtäystaitoja on hiottava uudesta vinkkelistä. Tämä ei selvästikään miellytä Manustusta, joka steppaa turhautuneena paikallaan kertoen minulle kuuluvalla äänellä, että olen törppöyksissäni tukkinut herran kulkureitin.

Sagaa opettaessani olen käyttänyt hyväkseni sen ongelmanratkaisukykyä, ja samaa taktiikkaa aion uhkarohkeasti kokeilla nytkin: jemmaan namin kannelliseen muovirasiaan ja annan Magnuksen itse päätellä, mitä sen tulee tehdä, jotta intoudun avaamaan kannen. Mösjöön ratkaisu kaikkiin ongelmiin on toiminta, joten oletan sen yrittävän siirtää rasiassa piileskelevän herkun omistusoikeuden itselleen pyrkimällä tanskalaisella tehokkuudella erottamaan kaikki liikkuvat osat toisistaan.

Yllättäen Manuvius ei otakaan viatonta rasiaa käsittelyynsä, vaan alkaa tarjota minulle vauhdikkaita hyppysarjoja ja sijoittautuu temppusetin päätteeksi itseensä tyytyväisen näköisenä kontaktille. Pyynnöstä sälli esittää vielä yksitoista ilmaista uusintaa hieman lyhyemmän kaavan mukaan. Kylläpä keksinkin sille kertakaikkisen kimurantin tehtävän.

Viikko 16

Uuden viikon myötä alan epäillä Magnuksen kaipaavan uusia kujeita: herra on ottanut kontaktin jo viidesti ennen kuin ehdin asemoida itseni sekä henkisesti että fyysisesti harjoitusta varten. Lienee siis aika ottaa opetusohjelmaan rengas, jonka olen korkeimman omakätisesti pahvista askarrellut.

Varsin pian on varsin selvää, ettei hölmön rinkulan lävistäminen varsinaisesti haasta härpättimen hoksottimia: hommassa vaaditaan kohtalaista tähtäystä yhdistettynä joutuisaan etenemiseen, eikä kumpikaan tuota Manustimelle ongelmia. Se suorittaa uutta estettä nonstoppina kymmenisen minuuttia ja jää sitten tohkeissaan odottamaan, josko järjestäisin sille vielä jotain muutakin leppoisaa ajanvietettä.

Tjah, tallustankin tästä hakemaan hiustenkuivaajan sulattaakseni 12 kuutiota lunta takapihaltamme, jotta pääsemme harjoittelemaan keppejä. Niitä Magnuskaan ei voi oppia kertalaakista.

Viikko 17

Aurinkoisen pääsiäisen jälkeen piha on vihdoin lumeton ja kuiva - isäntä nappasi föönin käsistäni ennen kuin ehdin takaovelle, joten olemme hieman myöhässä aikataulusta - ja tuulen suunta ja tähtien asento sellaiset, että tohdin tökkiä jo talvella hankkimani kepit naapureiden pällisteltäviksi. Hienoisesti hyperventiloiden pelaan itselleni hieman armonaikaa valmistaudun suureen savottaan koeajamalla mokomat tikut ensin Sagan kanssa, ja pätevästi mamma jo pujotteleekin, mikä luo minulle sopivasti uskoa omiin kykyihini ohjaajana.

Jotta hengenahdistuksen määrä kuitenkin säilyisi vakiona, on toimitusta terassilla seuranneen Magnuksen aika siirtyä tapahtumien keskipisteeseen. Annan jantterin juosta hetken ympäri pihaa ennen kuin ehdotan keskittymistä päivän teemaan, minkä jälkeen sijoitan itseni ja targetin strategisesti esteen oikealle puolelle. Esittelen Manustimelle toivotun liikeradan suhteessa kolmeen ensimmäiseen keppiin, eikä muutaman mutkan tekeminen näytä olevan turbotanskalaiselle järin merkillinen operaatio: jokusen toiston jälkeen se lähtee palkan saatuaan uudelle kierrokselle ja siksakkaa suvereenisti ilman ohjaustakin.

Huomaan leukani roikkuneen rinnuksillani riittävän kauan, kun kuola alkaa epämiellyttävästi valua kauluksesta sisään.

Seuraavana päivänä en ehdi edes kaivaa nameja taskustani saati tähdätä targettia paikalleen ennen kuin Manunaattori on jo näytöstyyliin poiminut ensimmäiset kepukat. Sankarimme pitkästymisen uhallakin pidän itsepäisesti kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani ja lisään harjoitukseen vain yhden kepin päivässä, joten vasta sunnuntaina Välkky Valopää suorittaa itsenäisesti kaikki kuusi keppiä.

Seuraavaksi opetan Magnukselle numerot järjestyksessä yhdestä kolmeenkymmeneen, jotta herra pystyy suoriutumaan koko radasta omatoimisesti, ja minä saan keskittyä omaan erikoisosaamiseeni eli pyörimään kentällä H. Moilaskana epäpukevaan hölmistykseen sonnustautuneena.

Viikot 18-52

Älkää peljätkö, en aio pitkästyttää teitä hehkuttamalla, kuinka kepeästi Magnus hypähtää rimojen yli, kuinka ketterästi se kaahaa putkeen tai kuinka se päivän lehden noudettuaan myös lukee pääkirjoituksen minulle ääneen. Tiiviin neljän viikon treenisession jälkeen jaksan tosin edelleen äimistellä, mikä on tämä eläin, jonka rinnalla Saga muistuttaa erehdyttävästi saapasta.

Sanomattakin on selvää - mutta sanon sen silti, jotta myös hämäläiset lukijani pysyisivät juonessa mukana - ettei tällaisen sekä tuumissaan että toimissaan vikkelänpuoleisen viheltäjän elämän tarkoitus voi olla vain näyttää hyvältä, joten tarjotakseni sille asiaankuuluvat harrastusmahdollisuudet olen jopa liittymässä paikalliseen agilityseuraan. Kaltaisellani liikunnallisesti lahjattomalla laiskiaisella ei tosin liene realistisia mahdollisuuksia kilpailla tämän tanskalaisraketin kanssa, joten alistun suosiolla herran harjoitusvastustajaksi, ja joku muu saa säntäillä sen perässä tyylitellä sen kanssa radalla. Vapaaehtoisia?

Ja ne "mitäs minä sanoin?" -tyyppiset kommentit voitte huoletta jättää kirjoittamatta, koska viheliäiset viisastelut deletoituvat automaattisesti.